Siirry pääsisältöön

Hullut päivät ja sokrumittailuja

Kävin tänään aamupäivästä Stockan Hulluilla päivillä pyörähtämässä. Ah ihanaa päästä kolmen viikon tauon jälkeen ilman poikaa rauhassa kaupoille ja en edes muista milloin olisin viimeks ajanut autolla.. yksin!

Ne jutut mitä lähdin hakemaan oli jo ehditty myydä aamun aikana loppuun, mutta ostin sitten itselleni jotain hiustenhoitojuttuja ja Simolle kengät. Arvoin otanko nauhalliset vai nuo tarralla olevat ja ajattelin, että ehkä tarralliset on helpommat. Otin pienimmät koon eli 19. Ihan sopivat oli ja menevät varmaan tämän kevään.

Yritin myös ostaa itselleni jotain mammahousuja ja sovitin varmaan kymmenet eikä yksiäkään hyviä löytynyt... No ehkäpä pärjäilen sitten noilla leggareilla loppuajan.

Eilen kävin neuvolassa saamassa ohjeita raskausdiabetesta varten. Sain ruokavalio-ohjeet, eli syön tästä eteenpäin 6 kertaa päivässä: aamupala, välipala, lounas, välipala, päivällinen ja iltapala. Noudatan dieettiä 2 viikkoa ja sen jälkeen alan mittaamaan sokereita.

Neuvolatätin kanssa eilen otettiin sokeriarvo 1h syömisen jälkeen, joka oli 3,8. Arvon pitäisi olla alle 7,8. En myöskään voinut olla vastustamatta kiusausta ja mittasin tänään aamulla myös paastoarvon. Se oli 3,4 ja yläraja on muistaakseni 5,5. Eli ihan hyvältä vaikuttaa. Ehkä en kuole tähän touhuun ja se pistäminenkin oli yllättävän helppoa...

Kuulemma jos tuon dieetin ja mittailujen jälkeen arvot ovat edelleen liian korkeita rukataan ruokavaliota vielä tiukemmaksi. Jos sekään ei auta lähetetään äitiyspolille tarkempaan syyniin.

Kommentit

  1. Onni 1v4kk sai keskiviikkona samat kengät, tosin koossa 23. Meidän pojat on vissiin isojalkaisia, vaikka ovatkin lyhyitä. :D

    Mulla muuten oli ihan sama juttu, että sokerirasituksessa jäin kiinni (tosin paastoarvolla), mutta kotimittauksissa arvot ei koskaan noussu yli rajojen vaikka söin mitä.

    VastaaPoista
  2. Mulla tuo 3,4:n arvo aiheuttaa pahaa oloa, koska on minulle aivan liian matala. Tulee kylmä hiki ja kauhea makeanhimo. 3,0 arvolla olen herännyt yöllä ja on ollut pakko mennä syömään kesken unien. Tilanteeni on toisaalta aivan erilainen, koska olen insuliineilla ja siksi sokeriarvot liikkuvat rajummin ylhäältä alas. Tsemppiä sokereiden mittaamiseen ja ruokavalion muutoksiin.

    Itselläni on nyt (viikkoja 33+3) vain parisen kiloa enemmän painoa, kun raskautuessani. Maltillinen painonnousu johtuu pitkälti ruokavalion muutoksista.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Rv 17

Heti alkuun masukuvaa rv 17+0. Maha on kasvanut ihan älyttömästi! Ja myös selkä on ollut kipeä, eikä ihme kun pitää tuota möhkälettä kannatella. Tässä vielä vertailun vuoksi masukuva viime viikolta (rv 16). Tässä maha on mun mielestä tosi paljon pienempi kuin rv 15. Mahan koko riippuu kyllä aika paljon siitä, mitä päivän aikana on syönyt. Tällä viikolla kävin ekaa kertaa koko raskausaikana uimahallissa. Tykkään uida ja normaalisti uin sen 0,5h + 0,5h tai sitten koko tunnin putkeen. Mutta nyt huomasin kuinka tämä raskaus on romahduttanut mun kestävyyskunnon ihan totaalisesti! Ekan 10 minuutin jälkeen oli pakko siirtyä sinne hitaiden radalle ja 20 min jälkeen olin jo niin poikki (ja kiukkuinen niiden hitaiden matelijauimareiden vuoksi), että oli pakko mennä saunaan huilaamaan. Ja maha tuntui uidessa siltä, että se vaan hidastaa koko touhua. Vähän kuin olisi uinut joku kivireppu mahassa! Ensi viikolla uusi yritys.. Pääsin niistä järkyttävistä päänsäryistä eroon vähäksi aikaa kun a

2020 Case Korona

En ole kirjoittanut pitkään aikaan. Tämä vuosi on ollut aika haipakkaa. Tammikuussa lomailimme Sallassa. Helmikuussa olin lomautettuna lentoemännän työstä. Maaliskuussa lensin ja sairastelin. Huhtikuussa lähinnä nukuin univelkoja pois ja lepäsin. Toukokuussa aloitin kesätyöt entisessä työpaikassani. Tein koko kesän pelkästään etätöitä ja odotin milloin pääsisin taas lomautukselta lentämään. Kesällä tuli konkurssi ja koko Helsinki base suljettiin.  Olin keväällä hakenut opiskelemaan ja aloitin elokuussa opinnot ammattikorkeakoulussa. Pääsin opiskelemaan rakennusmestariksi. Elokuussa aloitin myös työpätkän lentokentällä. Yhtäkkiä olin täysipäiväinen opiskelija ja tein siinä sivussa kahta työtä. Koronan vuoksi lähes kaikki opinnot olivat etänä.  Syyskuun jälkeen sain jatkosopimuksen molemmista työpaikoista. En ole ikinä viihtynyt etätöissä, koska kaipaan kovasti sosiaalisia kontakteja. Aloin marraskuussa olla niin väsynyt, että irtisanouduin vanhasta työstä kesken määräaikaisuuden.  Nyt o

Rv 27+3

Tässä taas tämän viikon masukuvaa. Maha on jatkanut kasvuaan, mutta vieläkään se ei näy ollenkaan takaapäin ja ei pahemmin edestäkään jos on esim. musta paita päällä. Kävin perjantaina pitkästä aikaa leffassa (ja onnistuin jopa istumaan sen 2h paikoillaan käymättä kertaakaan vessassa!). Leffassa oli aika voimakkaat musat ja pikkusella tosi vahvat potkut... Ilmeisesti mahatyyppi kuulee jo ääniä ulkomaailmasta. Lauantaina kierreltiin miehen kanssa koko päivä kaupoilla. Jaksoin reissun tosi hyvin, kiitos vaan sille kuka keksi tuon tukivyön. Ilman sitä en enää kävelis yhtään mihinkään. Koska tämä mun tissiosasto näköjään yhä jatkaa kasvuaan jouduin käydä ostamassa taas uudet rintsikat. Meinas kuulkaa usko loppua siellä sovituskopissa. Nyt mulla on tasan yhdet sopivat rintsikat, kokoa 75G!! Mä en edes halua tietää mihin sfääreihin nää tissit paisuu siinä vaiheessa kun alan imettää. Tänään kävin tallilla koiran kanssa rämpimässä lumisella pellolla, uimassa ja illalla vielä kävelylenki