Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on helmikuu, 2017.

Uusi työ

Eilen mun opintovapaa virallisesti alkoi. Kävin palauttamassa pomolle työläppärin ja kaikki muutkin härpäkkeet. Samalla kävin myös hakemassa uudet rillit. Näkö oli mystisesti parantunut, enkä oikein enää nähnyt vanhoilla laseilla lähelle. Sitten kävin useamman tunnin kestävässä lääkärintarkastuksessa uutta työpaikkaa varten. Medikaali meni läpi ja ensi viikolla alkaa koulutus. Jos läpäisen kurssin alkavat uudet työt heti sen jälkeen. Jännittää! Tavallaan on haikeat fiilikset, mutta myös äärimmäisen helpottunut olo, että tajusin lähteä tauolle vanhasta työstäni. Jatkossa en voi enää mennä työpaikalle ilman meikkiä, tukka räjähtäneenä ja Uggit jalassa. Toisaalta ei tarvitse enää miettiä mitä päällensä laittaa.