Siirry pääsisältöön

2020 Case Korona

En ole kirjoittanut pitkään aikaan. Tämä vuosi on ollut aika haipakkaa.

Tammikuussa lomailimme Sallassa. Helmikuussa olin lomautettuna lentoemännän työstä. Maaliskuussa lensin ja sairastelin. Huhtikuussa lähinnä nukuin univelkoja pois ja lepäsin. Toukokuussa aloitin kesätyöt entisessä työpaikassani. Tein koko kesän pelkästään etätöitä ja odotin milloin pääsisin taas lomautukselta lentämään. Kesällä tuli konkurssi ja koko Helsinki base suljettiin. 

Olin keväällä hakenut opiskelemaan ja aloitin elokuussa opinnot ammattikorkeakoulussa. Pääsin opiskelemaan rakennusmestariksi. Elokuussa aloitin myös työpätkän lentokentällä. Yhtäkkiä olin täysipäiväinen opiskelija ja tein siinä sivussa kahta työtä. Koronan vuoksi lähes kaikki opinnot olivat etänä. 

Syyskuun jälkeen sain jatkosopimuksen molemmista työpaikoista. En ole ikinä viihtynyt etätöissä, koska kaipaan kovasti sosiaalisia kontakteja. Aloin marraskuussa olla niin väsynyt, että irtisanouduin vanhasta työstä kesken määräaikaisuuden. 

Nyt olen saanut pari päivää viikossa vapaata ja nukun paremmin. Olen ekaa kertaa moneen vuoteen jouluna kotona ja ruhtinaalliset kolme päivää vapaata.

Vanha mäyris kuoli kaksi vuotta sitten joulukuussa. Se oli minulle tosi kova pala. Olimme kulkeneet yhdessä 13 vuotta ja yhtäkkiä Rusina oli poissa. Vannoin, etten enää ota uutta koiraa. Pääsiäisen jälkeen kävin hakemassa uuden mäyräkoiran pennun. Nyt Hilde täyttää kohta kaksi vuotta. Kaipaan vanhaa koiraa kyllä edelleen ja lapsetkin muistelevat tasaisin väliajoin.

Koronan vuoksi menetin rakkaan lentotyön, mutta hyvääkin se toi. Sain lomautuksen aikana levättyä kokonaisen helmi- ja huhtikuun. Lentotyössä kärsin korvatulehduksista, turvotuksesta ja unirytmi oli surkea. Nyt nukun hyvin ja olen ymmärtänyt sen, että minulle sopii paremmin jokin muu kuin normaali päivätyö. 

Korona on opettanut minua lepäämään ja viettämään aikaa enemmän ihan vain kotona. Rakastan reissaamista, mutta nyt ei olla kyllä reissattu yhtään mihinkään Suomen kohteita lukuunottamatta. Kaikki lasten harrastukset ovat tauolla koronan vuoksi. Ratsastamassa olen käynyt säännöllisesti. 

Ensi vuonna täytän 40. En tiedä vielä mitä tuleva vuosi tuo tullessaan. 

Joudunko ottamaan työni takia koronarokotteen heti ensimmäisten joukossa? Otin tänä vuonna ensimmäistä kertaa influenssarokotteen - ja olin sen jälkeen viikon sairaslomalla kuumeen ja kurkkukivun vuoksi. 

Toivon, että pysymme kaikki terveenä ja koulu voisi jatkua normaalisti ensi keväänä. Toivon myös, että oppisin itse vähän rauhoittumaan.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Noro

Iski se norovirus sitten tännekin. Sairastuin su-ma välisenä yönä ja olin eilisen ihan poissa pelistä. Mies joutui jäämään töistä kotiin hoitamaan poikaa. Tänään joutui menemään töihin, mutta onneksi tästä sohvalta käsin pystyy poikaa vahtimaan ja itsekin nukkumaan päikkäreiden aikana. Tän rajun taudin ansiosta vuorokaudessa lähti 3 kiloa. Nyt pystyn onneksi jo vähän juomaan vettä, laimennettua gefilus-mehua ja syömään jäisiä mustikoita. Eilen tuli ulos ihan kaikki. Pelkään vaan, että sama tauti iskee myös Simolle ja miehelle...

Rv 27+3

Tässä taas tämän viikon masukuvaa. Maha on jatkanut kasvuaan, mutta vieläkään se ei näy ollenkaan takaapäin ja ei pahemmin edestäkään jos on esim. musta paita päällä. Kävin perjantaina pitkästä aikaa leffassa (ja onnistuin jopa istumaan sen 2h paikoillaan käymättä kertaakaan vessassa!). Leffassa oli aika voimakkaat musat ja pikkusella tosi vahvat potkut... Ilmeisesti mahatyyppi kuulee jo ääniä ulkomaailmasta. Lauantaina kierreltiin miehen kanssa koko päivä kaupoilla. Jaksoin reissun tosi hyvin, kiitos vaan sille kuka keksi tuon tukivyön. Ilman sitä en enää kävelis yhtään mihinkään. Koska tämä mun tissiosasto näköjään yhä jatkaa kasvuaan jouduin käydä ostamassa taas uudet rintsikat. Meinas kuulkaa usko loppua siellä sovituskopissa. Nyt mulla on tasan yhdet sopivat rintsikat, kokoa 75G!! Mä en edes halua tietää mihin sfääreihin nää tissit paisuu siinä vaiheessa kun alan imettää. Tänään kävin tallilla koiran kanssa rämpimässä lumisella pellolla, uimassa ja illalla vielä kävelylenki