Vuosi sitten

Vuosi sitten tein työpaikan vessassa raskaustestin vapisevin sormin. Testi näytti plussaa ja olin tietysti yllättynyt. Ei meille pitänyt tulla vauvaa näin nopeasti. Olimmehan vasta mieheni kanssa tavanneet! Toki vauva-asiasta olimme keskustelleet jo ekoilla treffeillä, ja molempien mielestä vauva olisi tervetullut.

Mies oli ulkomailla kun testin tein. Muistan vielä, että se oli tiistaipäivä. Mies tulisi kotiin torstaina, jolloin ajattelin asiasta kertoa. Päädyin sitten lähettämään tekstiviestillä kuvan testistä jo samana päivänä. Muistan varmasti ikuisesti sen, kuinka hermona olin. Miehen vastaus oli jotenkin "en tiedä itkeäkö vai nauraa". Mietin sitten, mitä hittoa sekin tarkottaa..

Kaikki meni kuitenkin hyvin. Muutin miehen luokse asumaan ja syksy kului pikkuista odotellessa. Olin innoissani jokaisesta neuvolakäynnistä, ultrasta ja ostetusta vauvanvaatteesta. Vauvan potkujen myötä asia alkoi konkretisoitumaan myös miehelle.

Marraskuussa rakenneultrassa selvisi, että masussani on pieni poika. Olin aivan varma, että odotan tyttöä. Suvussamme syntyy nimittäin vain tyttöjä. Sukupuoli tuli minulle hieman järkytyksenä ja taisimpa jopa itkutkin tirauttaa. Saimme pojasta sivuprofiilikuvan, joka on edelleen meidän jääkaapin ovessa. Joka päivä katselin kuvaa ja mietin minkälainen poika sieltä mahtaakaan olla tulossa.

Mahani kasvoi melko hidasta tahtia ja vasta joulun jälkeen maha tuli kunnolla esiin. Joulukuuhun asti pystyin ratsastamaankin.

Viimeiset viikot ennen äitiysloman alkua olivat tuskaisia liitoskipujen vuoksi. Jäin sairaslomalle 3 viikkoa ennen äitiysloman alkua. Päivät kotona tuntuivat pitkiltä. Ensimmäisen viikon jälkeen osasin jo ottaa vähän rennommin. Sain keskittyä vain odottamiseen.

Huhtikuussa odotus sitten vihdoin palkittiin. Meille syntyi maailman ihanin poika. En pysty kirjoittamaan tätä ilman, että kyyneleet tulevat silmiin. En olisi vuosi sitten voinut aavistaakaan kuinka rakas tuo pieni ihminen meille olisi.

Synnytyksen jälkeen pieni sininen olento nostettiin rinnoilleni. Katsoin ihmeissäni, tuoko se tosiaan on? Tämäkö on minun lapseni? Saimme pojan pienessä paketissa mukaan osastolle. Kuljin seuraavat kaksi päivää pieni käärö mukanani. Öisin en saanut nukutuksi kun tuijotin vain tuota pientä tuhisijaa.

Simo on nyt neljä kuukautta vanha. Nämä neljä kuukautta ovat olleet elämäni ihaninta aikaa. Aamuisin  herään pieni hymyilevä poika kainalossa. Mies on aivan loistava isä. Hän soittaa, laulaa ja höpöttelee Simolle omalla "vauvaäänellä". Mies ja vauva ovat minulle kaikkein rakkaimmat enkä tiedä mitä tapahtuisi, jos joutuisin jommasta kummasta luopumaan.