Unohdin kirjoittaa miten viime viikonloppu sujui. Simo jäi ensimmäistä kertaa koko lauantai-illaksi isille hoitoon kun lähdettiin tyttöjen kanssa baariin. Imetin pojan heti ennen lähtöä ja mies antoi sitten pullosta parit syötöt kunnes poika nukahti. Tulin kotiin siinä kolmen maissa jolloin Simo heräsi ensimmäisen kerran.
Oli kivaa päästä kavereiden kanssa ulos, mutta tulin siihen tulokseen etten enää jatkossa lähde. Ainakaan niin pitkään kun vielä imetän. Vaikka mulla oli rintapumppu mukana ja sitä käytin en saanut siltikään rintoja kunnolla tyhjennetyksi. Lisäksi aamulla iski todella huono omatunto siitä kun poika sai pullosta maitoa ja itse pumppailin niitä kipeitä rintoja tyhjäksi. En myöskään saanut nukutuksi kun heräilin aamuyöstä pojan ähinöihin ja mies ei.
Joten musta on näköjään tullut tylsääkin tylsempi äiti-ihminen, mutta koen vaan tärkeämmäksi jutuksi tällä hetkellä sen, että saan olla Simon kanssa niin paljon kuin mahdollista.
Mun oli tarkoitus palata töihin heti ensi maaliskuussa, mutta nyt olen pyöritellyt ajatusta jos jäisinkin kotiin. Ja hankkisin vaikkapa jonkun sunnuntaityön. No, saa nähdä.
Meillä on sekä elo- että syyskuussa tiedossa häät. Aluksi mietin jos jätettäisiin Simo siksi aikaa hoitoon. Mutta haluan sittenkin ottaa Simon mukaan.
Käytiin eilen Nuuksiossa päivävaelluksella. Poika viihtyi koko matkan manducassa, mitä nyt taukopaikoilla tankkasi tissistä. Olin itse vaan ihan poikki kun kannoin tuota 7kg jäpikkää koko matkan. Koira nautti kun pääsi kirmailemaan metsässä vapaana.
Kirpparillakin kävin järjestelemässä pöytää. Viidessä päivässä myyntiä oli tullut 135 euroa! Ihan uskomattoman hyvin.. Paljon on tavaraa mennyt kaupan enkä oikein enää keksi täältä kotoolta mitään myytäväksi vietävää.
Löysin kirpparilta myös itselleni Aventin rintapumpun neljällä eurolla. Mun rakas koirani nimittäin järsi rintapumpusta yhden osan niin nyt saan tuosta pumpusta "varaosia" halvalla. Yhtäkään vauvan helistintä, pehmolelua tms. ei voi jättää vartioimatta lattialle, koska koira on heti niiden kimpussa.
Ihanaa palata seuraamaan mitä teille kuuluu <3 Nim. rakkautta ja unelmia-blogin ex-kirjoittaja
VastaaPoistaTervetuloa :) Eikö sulla ole enää omaa blogia? :(
PoistaEi :( Ehkä jossakin vaiheessa aloittelen uutta, kenties kun pikkukakkosta odotellaan :)
VastaaPoista