Siirry pääsisältöön

Rv 38+0 hassuja unia ja unettomuutta

Olen nähnyt tällä viikolla ihan hassuja vauvaunia. Yhtenä yönä synnytin. Vauva oli niin pieni, että laitoin sen synnytyksen jälkeen istumaan viilipurkkiin. Seuraavana yönä synnytin taas. Tällä kertaa ihan normaalikokoisen tyttövauvan. Olin ihmeissäni, koska ultrakuvassa näkyi kuitenkin pojan pallit niin selvästi. Synnärillä oli myös muita synnyttäjiä: 60-vuotias kummitätini ja joku vielä vanhempi mummeli...

Viime yönä en saanut nukutuksi ollenkaan. Katselin vaan tunnin välein kelloa ja pyörin sängyssä. Viideltä luovutin ja nousin ylös. Tää päivä on mennyt kun sumussa, en oikein osaa nukkua päiväuniakaan.

Supistukset on kadonneet, ja mulla alkaa olla sellainen olo, että tämä vauva syntyy vasta vappuna. Tai viimeistään juhannuksena.

Sain serkultani lainaan rintapumpun, mikrosteriloijan, tarrakapalon ja äitiyspakkaukseen sopivat reunapehmusteet. Laittelin sitten vauvaa varten tuon äitiyspakkauspedinkin valmiiksi.


Vauvanhuone meillä on vielä ihan kesken. Vauvan vaatteet ja osan kestovaipoista olen laittanut tuohon Ikean lipastoon. Tarkoitus oli ostaa tuohon päälle samaa sarjaa oleva hoitotaso, mutta nyt suunnitelmat meni uusiksi ja laitetaankin hoitotaso kylppäriin. Isäntä löysi tuon taulun Stockan outletista, sekin odottelee vielä seinään naulaamista. Lipaston päällä on Lindexistä ostettu haalari.

Kommentit

  1. Tuo pakkauksen nukkuloota on kyllä niin suloinen.. Oikein harmittaa, kun meidän vauva ei siellä öitään viihdy. Puolitoista viikkoa kaveri oli siellä tyytyväinen, mutta sitten se loppui :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä vähän epäilen mahtuuko meidän poitsu edes tohon laatikkoon :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Rv 17

Heti alkuun masukuvaa rv 17+0. Maha on kasvanut ihan älyttömästi! Ja myös selkä on ollut kipeä, eikä ihme kun pitää tuota möhkälettä kannatella. Tässä vielä vertailun vuoksi masukuva viime viikolta (rv 16). Tässä maha on mun mielestä tosi paljon pienempi kuin rv 15. Mahan koko riippuu kyllä aika paljon siitä, mitä päivän aikana on syönyt. Tällä viikolla kävin ekaa kertaa koko raskausaikana uimahallissa. Tykkään uida ja normaalisti uin sen 0,5h + 0,5h tai sitten koko tunnin putkeen. Mutta nyt huomasin kuinka tämä raskaus on romahduttanut mun kestävyyskunnon ihan totaalisesti! Ekan 10 minuutin jälkeen oli pakko siirtyä sinne hitaiden radalle ja 20 min jälkeen olin jo niin poikki (ja kiukkuinen niiden hitaiden matelijauimareiden vuoksi), että oli pakko mennä saunaan huilaamaan. Ja maha tuntui uidessa siltä, että se vaan hidastaa koko touhua. Vähän kuin olisi uinut joku kivireppu mahassa! Ensi viikolla uusi yritys.. Pääsin niistä järkyttävistä päänsäryistä eroon vähäksi aikaa kun a

2020 Case Korona

En ole kirjoittanut pitkään aikaan. Tämä vuosi on ollut aika haipakkaa. Tammikuussa lomailimme Sallassa. Helmikuussa olin lomautettuna lentoemännän työstä. Maaliskuussa lensin ja sairastelin. Huhtikuussa lähinnä nukuin univelkoja pois ja lepäsin. Toukokuussa aloitin kesätyöt entisessä työpaikassani. Tein koko kesän pelkästään etätöitä ja odotin milloin pääsisin taas lomautukselta lentämään. Kesällä tuli konkurssi ja koko Helsinki base suljettiin.  Olin keväällä hakenut opiskelemaan ja aloitin elokuussa opinnot ammattikorkeakoulussa. Pääsin opiskelemaan rakennusmestariksi. Elokuussa aloitin myös työpätkän lentokentällä. Yhtäkkiä olin täysipäiväinen opiskelija ja tein siinä sivussa kahta työtä. Koronan vuoksi lähes kaikki opinnot olivat etänä.  Syyskuun jälkeen sain jatkosopimuksen molemmista työpaikoista. En ole ikinä viihtynyt etätöissä, koska kaipaan kovasti sosiaalisia kontakteja. Aloin marraskuussa olla niin väsynyt, että irtisanouduin vanhasta työstä kesken määräaikaisuuden.  Nyt o

Rv 27+3

Tässä taas tämän viikon masukuvaa. Maha on jatkanut kasvuaan, mutta vieläkään se ei näy ollenkaan takaapäin ja ei pahemmin edestäkään jos on esim. musta paita päällä. Kävin perjantaina pitkästä aikaa leffassa (ja onnistuin jopa istumaan sen 2h paikoillaan käymättä kertaakaan vessassa!). Leffassa oli aika voimakkaat musat ja pikkusella tosi vahvat potkut... Ilmeisesti mahatyyppi kuulee jo ääniä ulkomaailmasta. Lauantaina kierreltiin miehen kanssa koko päivä kaupoilla. Jaksoin reissun tosi hyvin, kiitos vaan sille kuka keksi tuon tukivyön. Ilman sitä en enää kävelis yhtään mihinkään. Koska tämä mun tissiosasto näköjään yhä jatkaa kasvuaan jouduin käydä ostamassa taas uudet rintsikat. Meinas kuulkaa usko loppua siellä sovituskopissa. Nyt mulla on tasan yhdet sopivat rintsikat, kokoa 75G!! Mä en edes halua tietää mihin sfääreihin nää tissit paisuu siinä vaiheessa kun alan imettää. Tänään kävin tallilla koiran kanssa rämpimässä lumisella pellolla, uimassa ja illalla vielä kävelylenki