Siirry pääsisältöön

Rv 29

Laskettuun aikaan on jäljellä enää 11 viikkoa. Mihin tää aika oikein menee?

Olo on viikkoihin nähden yllättävän hyvä. Mun selkä on kokenut jonkun mystisen ihmeparantumisen. Jaksan kävellä ja puuhailla melko normaaliin tapaan (jos ylämäkien kävelyä ei lasketa..). Harjoitussupistuksia ei ole juurikaan tullut. Eilen kävin pitkästä aikaa uimassa ja jaksoin uida puolisen tuntia ihan normaalia vauhtia.

Ehkä ei pitäisi hehkuttaa tätä hyvää oloa. Kohta varmaan jotkut hemmetilliset liitoskivut iskee tms. mukavaa.

Mulla menee enää nippa nappa kiinni kevättakit, joita pidin viime raskaudessa ihan viimeisille päiville asti. Joten vatsa on isompi (tai ainakin perse leveämpi). Kuvassa onnistuin kuitenkin näyttämään oudon pienimahaiselta. Paino on pysytellyt samoissa lukemissa kuukauden verran. Kiitos noroviruksen ja tämän raskausdiabetes ruokavalion.

Meinasin eilen saada raivarin kun mies osti kaupasta 400g megapussin karkkia. Mässytti niitä koko illan. Aamulla samainen pussi löytyi avonaisena keittiönpöydältä. Tungin sen piiloon kaapin perukoille. Parasta varmaan ottaa ihan nollalinja kaikkien herkkujen suhteen loppuraskauden ajaksi. Ohjeiden mukaan kerran viikossa voisi syödä 20g karkkia, mutta eihän tuo määrä tee kuin kiukkuseksi. Ja varmaan karkinhimo vaan yltyisi.


Kommentit

  1. Voi mies parkaa jos meillä olisi kyseinen tilanne ollut, ei varmasti olisi uudelleen tehnyt! Tsemppiä loppuaikaan, tiedän kokemuksesta että kun pahin sokerikoukku on selätetty niin himokin laantuu. nim. tänään herkkulakon aloittanut, joten hengessä mukana!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Rv 17

Heti alkuun masukuvaa rv 17+0. Maha on kasvanut ihan älyttömästi! Ja myös selkä on ollut kipeä, eikä ihme kun pitää tuota möhkälettä kannatella. Tässä vielä vertailun vuoksi masukuva viime viikolta (rv 16). Tässä maha on mun mielestä tosi paljon pienempi kuin rv 15. Mahan koko riippuu kyllä aika paljon siitä, mitä päivän aikana on syönyt. Tällä viikolla kävin ekaa kertaa koko raskausaikana uimahallissa. Tykkään uida ja normaalisti uin sen 0,5h + 0,5h tai sitten koko tunnin putkeen. Mutta nyt huomasin kuinka tämä raskaus on romahduttanut mun kestävyyskunnon ihan totaalisesti! Ekan 10 minuutin jälkeen oli pakko siirtyä sinne hitaiden radalle ja 20 min jälkeen olin jo niin poikki (ja kiukkuinen niiden hitaiden matelijauimareiden vuoksi), että oli pakko mennä saunaan huilaamaan. Ja maha tuntui uidessa siltä, että se vaan hidastaa koko touhua. Vähän kuin olisi uinut joku kivireppu mahassa! Ensi viikolla uusi yritys.. Pääsin niistä järkyttävistä päänsäryistä eroon vähäksi aikaa kun a

2020 Case Korona

En ole kirjoittanut pitkään aikaan. Tämä vuosi on ollut aika haipakkaa. Tammikuussa lomailimme Sallassa. Helmikuussa olin lomautettuna lentoemännän työstä. Maaliskuussa lensin ja sairastelin. Huhtikuussa lähinnä nukuin univelkoja pois ja lepäsin. Toukokuussa aloitin kesätyöt entisessä työpaikassani. Tein koko kesän pelkästään etätöitä ja odotin milloin pääsisin taas lomautukselta lentämään. Kesällä tuli konkurssi ja koko Helsinki base suljettiin.  Olin keväällä hakenut opiskelemaan ja aloitin elokuussa opinnot ammattikorkeakoulussa. Pääsin opiskelemaan rakennusmestariksi. Elokuussa aloitin myös työpätkän lentokentällä. Yhtäkkiä olin täysipäiväinen opiskelija ja tein siinä sivussa kahta työtä. Koronan vuoksi lähes kaikki opinnot olivat etänä.  Syyskuun jälkeen sain jatkosopimuksen molemmista työpaikoista. En ole ikinä viihtynyt etätöissä, koska kaipaan kovasti sosiaalisia kontakteja. Aloin marraskuussa olla niin väsynyt, että irtisanouduin vanhasta työstä kesken määräaikaisuuden.  Nyt o

Rv 27+3

Tässä taas tämän viikon masukuvaa. Maha on jatkanut kasvuaan, mutta vieläkään se ei näy ollenkaan takaapäin ja ei pahemmin edestäkään jos on esim. musta paita päällä. Kävin perjantaina pitkästä aikaa leffassa (ja onnistuin jopa istumaan sen 2h paikoillaan käymättä kertaakaan vessassa!). Leffassa oli aika voimakkaat musat ja pikkusella tosi vahvat potkut... Ilmeisesti mahatyyppi kuulee jo ääniä ulkomaailmasta. Lauantaina kierreltiin miehen kanssa koko päivä kaupoilla. Jaksoin reissun tosi hyvin, kiitos vaan sille kuka keksi tuon tukivyön. Ilman sitä en enää kävelis yhtään mihinkään. Koska tämä mun tissiosasto näköjään yhä jatkaa kasvuaan jouduin käydä ostamassa taas uudet rintsikat. Meinas kuulkaa usko loppua siellä sovituskopissa. Nyt mulla on tasan yhdet sopivat rintsikat, kokoa 75G!! Mä en edes halua tietää mihin sfääreihin nää tissit paisuu siinä vaiheessa kun alan imettää. Tänään kävin tallilla koiran kanssa rämpimässä lumisella pellolla, uimassa ja illalla vielä kävelylenki