En ole kirjoittanut pitkään aikaan. Tämä vuosi on ollut aika haipakkaa. Tammikuussa lomailimme Sallassa. Helmikuussa olin lomautettuna lentoemännän työstä. Maaliskuussa lensin ja sairastelin. Huhtikuussa lähinnä nukuin univelkoja pois ja lepäsin. Toukokuussa aloitin kesätyöt entisessä työpaikassani. Tein koko kesän pelkästään etätöitä ja odotin milloin pääsisin taas lomautukselta lentämään. Kesällä tuli konkurssi ja koko Helsinki base suljettiin. Olin keväällä hakenut opiskelemaan ja aloitin elokuussa opinnot ammattikorkeakoulussa. Pääsin opiskelemaan rakennusmestariksi. Elokuussa aloitin myös työpätkän lentokentällä. Yhtäkkiä olin täysipäiväinen opiskelija ja tein siinä sivussa kahta työtä. Koronan vuoksi lähes kaikki opinnot olivat etänä. Syyskuun jälkeen sain jatkosopimuksen molemmista työpaikoista. En ole ikinä viihtynyt etätöissä, koska kaipaan kovasti sosiaalisia kontakteja. Aloin marraskuussa olla niin väsynyt, että irtisanouduin vanhasta työstä kesken määräaikaisuude...
Teillä on samanlaiset nukkumisjärjestelyt kuin meillä. :D koira pääsee myös aamuisin sänkyyn hetkeksi möllöttelemään ennenkö noustaan (tai yleensä kyllä kaikki vielä nukahtavat muutamaksi tunniksi) :) Suloinen poika ja ihana nukkuma-asento sitterissä!
VastaaPoistaMeillä ei kukaan muu mahtuis sänkyyn jos koira pääsis sinne. :D Siispä koira nukkuu eteisessä ja me muut sängyssä.
VastaaPoistaAi teilläkään ei hymy irtoa kameralle ;)
VastaaPoista..Täälä se ei taas irtoa edes äidille. Hymynaama on taas ykkönen, sille oikein flirttaillaan!