Siirry pääsisältöön

4kk neuvola

Tänään oli taas vuorossa neuvolalääkäri. Meillä oli pienoisia ongelmia ehtiä ajoissa klo 8 paikalle, koska poika on tottunut nukkumaan nyt päivisin pidempään.

Paino 7060g
Pituus 63,5cm
Päänympärys 42,4cm

Luulin, että poika on paljon painavampi ja ennenkaikkea pidempi kuin nuo mitat :) Itseasiassa poika on nyt vasta 3kk 3vkoa, joten ehkä ensi viikolla olisi sitten ollut jo vähän pidempi ;) Keskikäyrällä mennään edelleen.

"Kasvaa tasaisesti, tyytyväinen poika. Iho siisti". Lääkärin loppukommenteista en saa mitään selvää, mutta ainakin lonkat ok ja moro hävinnyt.

Neuvolalääkäri kiinnitti huomiota siihen, että poika kääntää sylissä ollessa kroppaa taaksepäin karrelle. Olen kyllä itsekin huomannut, että on tehnyt näin jo pitkään. Ohjeena saimme pitää sylissä "kyykkyasennossa", eli pidellä polvitaipeiden kohdalta kiinni.

Kysyin myös voisinko aloittaa jonkun iltavellin. Kuulemma ei suositella viljojen antoa vasta kuin puuron muodossa myöhemmin. Soseiden aloituksen kanssa ei ole myöskään kiirettä kun poika on kasvanut hyvin rintamaidolla. Joten olen nyt vähän kahden vaiheilla, aloittaako soseet jotta yöunet vähän pitenisi vaiko jatkaa 6kk asti täysimetyksellä? Itse olen kyllä tuon imetyksen kannalla kun se on niin helppoa.

Tänään maistelimme kyllä vähän taas tuoreista marjoista puristetuilla mehuilla.

Viime yönä oli pitkästä aikaa taas hyvänpituinen unijakso, sillä poika nukkui 22.30-2.40. Tankkasi kyllä tissillä ahkerasti ennen nukkumaanmenoa.

Käytiin eilen ostamassa matkarattaat. Malli on Gracon Mirage. Käytiin myös testiajelulla Itiksessä ja hyvin toimi. Noihin saa siis turvakaukalon kiinni kätevästi. En meinaan oikein enää jaksa tuota kaukaloa pojan kanssa kanniskella kun painaa sen kymmenisen kiloa yhteensä se paketti. Rattaat on ihanan ketterät työntää Emmaljungiin verrattuna. Toki Emmaljungat voittaa esim. mukulakivikaduilla ja hiekkateillä nuo Gracot ihan 6-0.

Nyt mietitään sitten otetaanko syyskuun etelänmatkalle mukaan a.) Emmaljungat b.) matkarattaat + turvakaukalo c.) matkarattaat + Emmaljungan pehmeä koppa.

Ps. Käykääpäs osallistumassa arvontaan! Osallistujia on tullut jo sen verran, että arvon myös toisen yllätyksen H&M lasten Home-mallistosta

Kommentit

  1. Lääkäri ei varmaan tienny, et niitä on nykyään myös viljattomia vellejä Valion Onni sarjassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä tainnut tietää lääkäri eikä neuvolatätikään..

      Poista
  2. Minä oon miettinyt maissivelliä, mutta en tiedä... Ei kai se auta kuin kokeilla jossain vaiheessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maissivelliä ostin nyt sitten itse kokeeksi ja eipä uponnut.

      Poista
  3. Työkaveri sanoi, että matkatoimiston kautta saa edullisesti matkarattaat. Muistaisin ihan että olisi ollut n. 15 e. Toimitetaan valmiiksi hotellille. Ei tarvitse raahata niin paljon tavaraa mukaan. Tosin eivät sitten välttämättä ole yhteensopivat turvakaukalon kanssa, eli sopii varmaan sitten vähän isommille lapsille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä, pitääkin soitella matkatoimistoon :)

      Poista
  4. Mä kysyin pojan 2 kk neuvolassa vellien antamisesta, sen takia kun meillä menee korviketta reilu litra päivässä. Ja meidän poika 2 kk 1 vko on aika isokokoinen (6750g/62,4cm) niin tuntui itsestä siltä, että riittääkö maito enää pelkästään. Tk sanoi mulle, että jos vaan maidolla pärjätään vielä kuukausi niin katsotaan soseiden antamista jo 3 kk neuvolan jälkeen. Tai siis maistelua :) Mutta sanoi, että jos velliä haluan antaa niin maissivelli olisi hyvä aloitusvelli. Noita kotimaisia viljoja kun ei sen takia suositella kun ovat ilmeisesti näin pienille aika tujuja vatsan kannalta. Mitä jos kokeilisit illasta esim. peruna-porkkana-, maissi-, tai riisivelliä? :)

    Meilläkin on Gracon Miraget ja kaukalo ja on kyllä huippuhyvä yhdistelmä! Ei tulis mieleenkään lähteä ostoskeskuksiin yms. Emmaljugilla shoppailemaan vaan noi on kyllä siihen näppärät :) Emmaljungat kyllä maastossa yms vie voiton ihan 6+0, ihan superhyvät vaunut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ihan rakastunut noihin Gracon matkarattaisiin, helpottaa huomattavasti autolle siirtymistä.

      Maissivelliä tosiaan nyt kokeilin, mutta ei suostunut poika syömään. Ostin myös perunaporkkanaa ja kokeilen sitä seuraavaksi.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Rv 17

Heti alkuun masukuvaa rv 17+0. Maha on kasvanut ihan älyttömästi! Ja myös selkä on ollut kipeä, eikä ihme kun pitää tuota möhkälettä kannatella. Tässä vielä vertailun vuoksi masukuva viime viikolta (rv 16). Tässä maha on mun mielestä tosi paljon pienempi kuin rv 15. Mahan koko riippuu kyllä aika paljon siitä, mitä päivän aikana on syönyt. Tällä viikolla kävin ekaa kertaa koko raskausaikana uimahallissa. Tykkään uida ja normaalisti uin sen 0,5h + 0,5h tai sitten koko tunnin putkeen. Mutta nyt huomasin kuinka tämä raskaus on romahduttanut mun kestävyyskunnon ihan totaalisesti! Ekan 10 minuutin jälkeen oli pakko siirtyä sinne hitaiden radalle ja 20 min jälkeen olin jo niin poikki (ja kiukkuinen niiden hitaiden matelijauimareiden vuoksi), että oli pakko mennä saunaan huilaamaan. Ja maha tuntui uidessa siltä, että se vaan hidastaa koko touhua. Vähän kuin olisi uinut joku kivireppu mahassa! Ensi viikolla uusi yritys.. Pääsin niistä järkyttävistä päänsäryistä eroon vähäksi aikaa kun a

2020 Case Korona

En ole kirjoittanut pitkään aikaan. Tämä vuosi on ollut aika haipakkaa. Tammikuussa lomailimme Sallassa. Helmikuussa olin lomautettuna lentoemännän työstä. Maaliskuussa lensin ja sairastelin. Huhtikuussa lähinnä nukuin univelkoja pois ja lepäsin. Toukokuussa aloitin kesätyöt entisessä työpaikassani. Tein koko kesän pelkästään etätöitä ja odotin milloin pääsisin taas lomautukselta lentämään. Kesällä tuli konkurssi ja koko Helsinki base suljettiin.  Olin keväällä hakenut opiskelemaan ja aloitin elokuussa opinnot ammattikorkeakoulussa. Pääsin opiskelemaan rakennusmestariksi. Elokuussa aloitin myös työpätkän lentokentällä. Yhtäkkiä olin täysipäiväinen opiskelija ja tein siinä sivussa kahta työtä. Koronan vuoksi lähes kaikki opinnot olivat etänä.  Syyskuun jälkeen sain jatkosopimuksen molemmista työpaikoista. En ole ikinä viihtynyt etätöissä, koska kaipaan kovasti sosiaalisia kontakteja. Aloin marraskuussa olla niin väsynyt, että irtisanouduin vanhasta työstä kesken määräaikaisuuden.  Nyt o

Rv 27+3

Tässä taas tämän viikon masukuvaa. Maha on jatkanut kasvuaan, mutta vieläkään se ei näy ollenkaan takaapäin ja ei pahemmin edestäkään jos on esim. musta paita päällä. Kävin perjantaina pitkästä aikaa leffassa (ja onnistuin jopa istumaan sen 2h paikoillaan käymättä kertaakaan vessassa!). Leffassa oli aika voimakkaat musat ja pikkusella tosi vahvat potkut... Ilmeisesti mahatyyppi kuulee jo ääniä ulkomaailmasta. Lauantaina kierreltiin miehen kanssa koko päivä kaupoilla. Jaksoin reissun tosi hyvin, kiitos vaan sille kuka keksi tuon tukivyön. Ilman sitä en enää kävelis yhtään mihinkään. Koska tämä mun tissiosasto näköjään yhä jatkaa kasvuaan jouduin käydä ostamassa taas uudet rintsikat. Meinas kuulkaa usko loppua siellä sovituskopissa. Nyt mulla on tasan yhdet sopivat rintsikat, kokoa 75G!! Mä en edes halua tietää mihin sfääreihin nää tissit paisuu siinä vaiheessa kun alan imettää. Tänään kävin tallilla koiran kanssa rämpimässä lumisella pellolla, uimassa ja illalla vielä kävelylenki