Siirry pääsisältöön

Rv 26

Nyt alkoi jo raskausviikko 26. Vau.fi raskauskalenterin mukaan "Ennenaikaisesti syntyvällä lapsella on jo suuret mahdollisuudet selviytyä, jos se syntyy nyt ja kaikki apukeinot otetaan käyttöön". Kuullostaa uskomattomalta!

Olo on ollut ihan hyvä ja paino pysynyt aikalailla samoissa lukemissa (kiitos noron). Harjoitussupistuksia tulee varsinkin jos kävelen pidempiä matkoja. Joka päivä yritän käydä kävelemässä ainakin sen puolen tunnin lenkin. Koira on tässä ihan hyvä motivaatiokeino. Eilen käveltiin miehen kanssa kirppikselle, sieltä syömään ja kaupan kautta kotiin. Yhteensä matkaan meni 3 tuntia. Illalla tein vielä koiran kanssa toisen lenkin. Ilman tukivyötä mun selkä ei kyllä kestäisi pidempiä kävelylenkkejä. 



Öisin tulee vessassa rampattua ja nukun yleensä toinen tyyny+peitto jalkojen välissä kyljellään. Aamuisin saattaa välillä olla sormet vähän turvoksissa, mutta muuten olen ainakin vielä turvotuksilta säästynyt.

Päätin sitten varata ajan sokerirasitukseen, se on parin viikon päästä. Anoppi tulee katsomaan poikaa siksi aikaa. Saa nähdä miten selviän kävelymatkasta labraan aamulla kun mitään ei saa syödä... Saati sitten niistä piikeistä :)

Kommentit

  1. Ihanasti sielläkin masu kasvaa :)

    VastaaPoista
  2. Ihana masu tosiaan :) Miksi ihmeessä raskaana pitää olla kaiken maailman kolotuksia :/

    *mun blogini http://aitinaomanlainen.blogspot.fi/ :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Laiska äiti

Pahoittelen kun en ole viimepäivinä oikein jaksanut bloggailla. Mulla on kyllä tähän ihan hyvä selitys olemassa... Tuossa n. kuukausi sitten ihmettelin kun koko ajan paleltaa. Siis vaikka olin sisällä villasukat jalassa ja  ulkona untsika niskassa plussakeleillä. Järkyttävä nälkäkin oli koko ajan. Yhtenä iltana ei tehnyt mitään makeeta mieli. Siinä vaiheessa aloin hiljaa päässäni laskeskella 1+1 yhteen ja seuraavana aamuna ällötti jo kahvikin. Testasin huvikseni Pregcheckin liuskatestillä ja kaks viivaa pärähti. Melkoisen järkyttynyt olin enkä uskonut tulosta. Kipitin apteekkiin ostamaan Clearbluen digitestiä, joka näytti raskaana 3+. Seuraavana päivänä pääsin onneksi heti yksityiselle ultraan, koska menkoista laskettuna viikkoja olisi ollut tuolloin jo jotain 9+.. Pikku mötikkä siellä köllötteli ja sydän sykki. Koko vastasi 6+3 ja laskettu aika ultran mukaan 9.7.2013. Joten heipat ens kesän ratsastusleirille ja kotihoidontuella köyhäilyille... Olo on aamusta iltaan mitä kamal

Me&i-arvonta!

Kaikkien teidän ihanien lukijoiden kunniaksi päätin järjestää arvonnan. Palkintona on Me&i cuddly bears body koossa 86/92cm. Menee värien puolesta niin tytölle kun pojallekin :) Kaikki lukijoiksi liittyneet ovat mukana yhdellä arvalla kommentoimalla tätä postausta. Kaksi arpaa saat jos linkität arvonnan omaan blogiisi. Osallistua voi sunnuntaihin 13.1 klo 20 asti.

Lidl vs. Prisma

Käytiin eilen ostamassa loppuviikon ruokaostokset Lidlistä. Rahaa meni 39€ ja saimme kolme kassillista ruokaa. Veikkaan, että samoihin ostoksiin olisi Prismassa mennyt n.70€. No mitä sitten ostettiin? 4 x kevytmaito Luonnonjogurttia ja viiliä Rahkaa Maustettua ruokakermaa Fetaa Leipä (0,99€) Jalkapallosämpylöitä Omenoita Banaania Sipuleita Tomaattia Kurkkua Kinkkusuikaleita 700g jauhelihaa "Tuoreita" kalapuikkoja Kierrepastaa Mehutiivistettä Pari lamppua Säilykeananasta Säilykepersikoita Ketsuppia Ruuaksi teen kinkkupastaa, makaronilaatikkoa, lihapullia ja kalapuikkoja. Näistä meille riittää ainakin viidelle päivälle kun mies ei syö kotona lämmintä ruokaa. Ja nyt taas ihmettelen, miksei käydä Lidlissä useammin? Koska mieheni on bonusten perään? Melkoisen määrän bonusta pitäisi kerätä, että Lidl tulisi kalliimmaksi... Missä ruokakaupassa te tykkäätte käydä?