Siirry pääsisältöön

Hyvää pääsiäistä vaan teillekin...

Lähdettiin sitten perjantaina pojan ja mäyräkoiran kanssa mun porukoille pääsiäisen viettoon. Mun isi tuli hakemaan meidät aamusta ja sain jopa turvaistuimen viritettyä ihan itse vöillä autoon ja Emmaljungat sullottua takakonttiin.

Simo ei vieraassa paikassa suostunut nukkumaan yksiäkään päikkäreitä sisällä joten tehtiin sitten niin, että lykin ulkona aina hetken vaunuissa ja jätin vaunut pihalle päikkäreiden ajaksi. Yöunille nukutus oli melkoinen rumba, lopulta mun oli itsekin pakko mennä samaan aikaan nukkumaan kun muuten ei pojan nukahtamisesta tullut mitään.

Mun sisko oli meillä torstaina kylässä ja soitti eilen, että oli saanut myös noroviruksen. Vaikka mulla oli tauti jo kaks viikkoa sitten ilmeisesti täällä meillä kotona oli vielä jotain bakteereja ilmassa. No ei siinä mitään viime yönä myös mun äiti alkoi oksentaa. Eli onnistuin sitten tartuttamaan kaksi ihmistä! Voi tietysti olla, että Simo on jotenkin myös kantanut tuota virusta ja nuo molemmat onkin saaneet tartunnan siltä...

Joten me tultiinkin sitten jo tänään aamusta Simpan kanssa kotiin. Ilmeisesti raskausajan hormoneista johtuen mulla on ihan tajuton ikävä jo miestäkin. Ihana olla taas kotona!

Kommentit

  1. Ikävää tuo sairastelu. :(
    Onko sulla muuten teidän mäykyn kuvaa, jossakin täällä blogissasi? Haluaisin nähdä tuon otuksen mielelläni.
    Nim. toinen mäyräkoiran omistaja :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä postauksessa on ainakin yksi kuva: http://rakkauttavailla.blogspot.fi/2012/08/tylsa-aiti-ihminen.html

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Laiska äiti

Pahoittelen kun en ole viimepäivinä oikein jaksanut bloggailla. Mulla on kyllä tähän ihan hyvä selitys olemassa... Tuossa n. kuukausi sitten ihmettelin kun koko ajan paleltaa. Siis vaikka olin sisällä villasukat jalassa ja  ulkona untsika niskassa plussakeleillä. Järkyttävä nälkäkin oli koko ajan. Yhtenä iltana ei tehnyt mitään makeeta mieli. Siinä vaiheessa aloin hiljaa päässäni laskeskella 1+1 yhteen ja seuraavana aamuna ällötti jo kahvikin. Testasin huvikseni Pregcheckin liuskatestillä ja kaks viivaa pärähti. Melkoisen järkyttynyt olin enkä uskonut tulosta. Kipitin apteekkiin ostamaan Clearbluen digitestiä, joka näytti raskaana 3+. Seuraavana päivänä pääsin onneksi heti yksityiselle ultraan, koska menkoista laskettuna viikkoja olisi ollut tuolloin jo jotain 9+.. Pikku mötikkä siellä köllötteli ja sydän sykki. Koko vastasi 6+3 ja laskettu aika ultran mukaan 9.7.2013. Joten heipat ens kesän ratsastusleirille ja kotihoidontuella köyhäilyille... Olo on aamusta iltaan mitä kamal

Me&i-arvonta!

Kaikkien teidän ihanien lukijoiden kunniaksi päätin järjestää arvonnan. Palkintona on Me&i cuddly bears body koossa 86/92cm. Menee värien puolesta niin tytölle kun pojallekin :) Kaikki lukijoiksi liittyneet ovat mukana yhdellä arvalla kommentoimalla tätä postausta. Kaksi arpaa saat jos linkität arvonnan omaan blogiisi. Osallistua voi sunnuntaihin 13.1 klo 20 asti.

Lidl vs. Prisma

Käytiin eilen ostamassa loppuviikon ruokaostokset Lidlistä. Rahaa meni 39€ ja saimme kolme kassillista ruokaa. Veikkaan, että samoihin ostoksiin olisi Prismassa mennyt n.70€. No mitä sitten ostettiin? 4 x kevytmaito Luonnonjogurttia ja viiliä Rahkaa Maustettua ruokakermaa Fetaa Leipä (0,99€) Jalkapallosämpylöitä Omenoita Banaania Sipuleita Tomaattia Kurkkua Kinkkusuikaleita 700g jauhelihaa "Tuoreita" kalapuikkoja Kierrepastaa Mehutiivistettä Pari lamppua Säilykeananasta Säilykepersikoita Ketsuppia Ruuaksi teen kinkkupastaa, makaronilaatikkoa, lihapullia ja kalapuikkoja. Näistä meille riittää ainakin viidelle päivälle kun mies ei syö kotona lämmintä ruokaa. Ja nyt taas ihmettelen, miksei käydä Lidlissä useammin? Koska mieheni on bonusten perään? Melkoisen määrän bonusta pitäisi kerätä, että Lidl tulisi kalliimmaksi... Missä ruokakaupassa te tykkäätte käydä?