Siirry pääsisältöön

Iltapahoinvointia

Ehkä kirjoittelinkin jo aiemmin, että iltapahoinvointi tuntuu taas palanneen takaisin. Valittelin tästä neuvolatädille, joka sanoi, että pahoinvointi johtunee väsymyksestä ja siitä etten lepää kunnolla päivän aikana. Kehotti lepäämään paljon.

Tällä viikolla olin keskiviikkona ihan poikki ja zumban jälkeen meinasin yrjötä. Olo parani kun makasin loppuillan sohvalla appelsiinimehua litkien. Olin päivällä lykkinyt vaunuja puuskuttaen tuolla loskassa - ehkä se oli liikaa?

Torstaina illalla sama homma. Olin koko päivän liikenteessä ja illalla ihan poikki. Ei meinannut nukkumisesta tulla mitään kun kuvotti niin paljon.

Eilen sitten päätin etten tee mitään koko päivänä. Tai no kävin 40min vaunulenkillä kun koira oli pakko ulkoiluttaa. Päivä meni Vauva-lehteä itkeskellen lukiessa. Mutta illalla ei ollut yhtään paha olo!

Mies tosiaan päätti näin naistenpäivän kunniaksi lähteä suoraan töistä työkavereiden kanssa syömään. Tuli kotiin siinä kolmen maissa ja poika heräsi neljältä. Tänään sillä on vielä jotkut varpajaiset. Söin kostoksi sen jätskit tuolta pakastimesta. Lisäksi tein pienen pannarin, enkä jättänyt sille siitä yhtään. Kunhan tuosta herää lähden kyllä pariksi tunniksi vaikka kirjastoon lehtiä lukemaan. Ei kuitenkaan mitään vauvalehtiä, kun niiden jutut aiheuttaa mulle taas hirmuisia itkukohtauksia :)

Toivottavasti teidän ukot on muistaneet teitä vähän paremmin naistenpäivänä ;)

Kommentit

  1. Pahoitteluni pahoinvoinneista. Ite oon ollut kyllä sen suhteen onnekas ettei ole koko raskausaikana tarvinnut voida pahoin. Vielä ainakaan....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Mullakin meni eka raskaus pahoinvointien suhteen aika hyvin, tämä ei...

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

2020 Case Korona

En ole kirjoittanut pitkään aikaan. Tämä vuosi on ollut aika haipakkaa. Tammikuussa lomailimme Sallassa. Helmikuussa olin lomautettuna lentoemännän työstä. Maaliskuussa lensin ja sairastelin. Huhtikuussa lähinnä nukuin univelkoja pois ja lepäsin. Toukokuussa aloitin kesätyöt entisessä työpaikassani. Tein koko kesän pelkästään etätöitä ja odotin milloin pääsisin taas lomautukselta lentämään. Kesällä tuli konkurssi ja koko Helsinki base suljettiin.  Olin keväällä hakenut opiskelemaan ja aloitin elokuussa opinnot ammattikorkeakoulussa. Pääsin opiskelemaan rakennusmestariksi. Elokuussa aloitin myös työpätkän lentokentällä. Yhtäkkiä olin täysipäiväinen opiskelija ja tein siinä sivussa kahta työtä. Koronan vuoksi lähes kaikki opinnot olivat etänä.  Syyskuun jälkeen sain jatkosopimuksen molemmista työpaikoista. En ole ikinä viihtynyt etätöissä, koska kaipaan kovasti sosiaalisia kontakteja. Aloin marraskuussa olla niin väsynyt, että irtisanouduin vanhasta työstä kesken määräaikaisuude...

Muutto

Ostettiin vähän isompi asunto keväällä. Heinäkuun alussa talon piti valmistua, mutta se viivästyi yhden viikon ja päästiin muuttaa tällä viikolla. Edellinen kämppä on vielä myynnissä niin ei ollut onneksi kiire kamojen kanssa. Kävin lainaamassa 20 muuttolaatikkoa ja lisäks paku neljäksi tunniksi. Tavalliseen autoon sai mahtumaan hyvin kamaa kun kaatoi takapenkit. Muutto oli toissapäivänä ja eilen Fridan synttärit. Saatiin joten kuten tavarat paikoilleen ja kaikki tarjoilut ostin. Äiti teki kakun. Nyt on totuttelua omakotitaloasumiseen. Onneks tontti on todella pieni. En osaa tehdä mitään puutarhahommia kun en ole ikinä asunut omakotitalossa.

Arvonta!

Teitä kirjautuneita lukijoita on jo yli sata, ihan huikeeta! Joten sen kunniaksi järjestän arvonnan. Voittajalle on luvassa lahjakortti Tikkunekun verkkokauppaan http://www.tikkunekku.fi/  . Olet mukana arvonnassa kommentoimalla tätä postausta. Toisen arvan saat, jos mainostat arvontaa blogissasi. Osallistua voi 9.1.2014 asti ja onnettarena toimii tämä neiti: Onnea arvontaan!