Siirry pääsisältöön

Nimiäiset

Sunnuntaina meillä vietettiiin pojan nimiäisiä. Olemme miehen kanssa molemmat eronneet kirkosta, joten sen vuoksi poikaa ei kastettu. Vieraita oli kutsuttu 15. Juhlat pidettiin kotona, joten sen vuoksi ei voitu enempää vieraita kutsua. Vain meidän molempien vanhemmat, sisarukset ja kummit oli kutsuttu. Kummeja tuli 2, minun vanha lukiokaverini ja hänen miehensä.

Aloin leipomaan kakkuakin edellisenä iltana vasta yhdeksän jälkeen.. Äiti oli onneksi luvannut tehdä osan tarjottavista. Juhlat sujuivat hyvin. Koko päivän satoi vettä, mutta pysyipähän ainakin kämppä viileänä :) Tarjolla oli voileipäkakkua, fetaparsapiirakkaa, mangojuustokakkua, kääretorttua suklaakonvehteja ja erilaisia pikkuleipiä. Juomana kuohuviiniä, kahvia ja lapsille limpparia.


Mitään sen kummempaa ohjelmaa emme järjestäneet. Aluksi kohotettiin kilisteltiin skumppalaseja pojan kunniaksi. Nimeksi tuli Simo Kasper. Annoimme pojalle minun sukunimen. Miehen sukunimi on.. noh, vähemmän hieno. Ja koska serkkuni ja pikkusiskoni ovat vaihtaneet sukunimiä, olen minä ainoa kenellä on meidän suvun nimi enää käytössä. Joten halusimme sen vuoksi antaa pojalle minun sukunimen.


Simo serkkujen kanssa. Simolla on nyt kolme serkkua. Ikäeroa nuorimpaan serkkuun on viisi vuotta.

Lahjojakin Simo sai: säästöpossun, soivan kirjan, kultaisen taskukellon ja kolme erillaista valokuvakehystä. Pitää vielä käydä teettämässä kaiverrukset noihin lahjoihin kultasepänliikkeessä jälkikäteen.


Ja mamman kanssa. Tässä kuvassa ollaan mun mielestä jotenkin samannäköisiä. Vai mitä mieltä olette?

Tänään ollaankin sitten vietetty sadepäivää kotosalla. Meillä ei netti toiminut niin sain jopa purettua nuo viimeiset muuttokuormat (muutin tänne viime kesänä..). Neljä säkillistä tavaraa viskasin roskikseen. Viime yönä Simo nukkui 23-05! Olin ihan varma, että rokotteesta johtuen yöstä tulee katkonainen ja mieskin meni sen vuoksi sohvalle nukkumaan. Saatiin sitten poitsun kanssa pötkötellä kahdestaan parisängyssä. Tänään hän on onneksi taas ollut oma hyväntuulinen itsensä. Eli rokotteen jälkeiset huudot jäi siihen eiliseen.

Kommentit

  1. Todella nätti kuva teistä! :) Ja olen kyllä näkevinäni samaa näköä ;) Teillä kyllä nukutaan pitkiä jaksoja yöllä, milloinkohan me päästään samaan, huoh :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Noh, jos lohduttaa niin tämä oli vasta kolmas 6h pätkä meillä. Normaalisti eka pätkä on sen 3-4h. Ja näihin 6h pätkiin päästään vaan jos tankataan sellasen tunnin verran tissillä ennen nukahtamista..

      Poista
  2. Kiva kuva! Simohan on ihan herrasmiehen näköinen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Mun mielestä Simo on alusta alkaen näyttänyt ihan miehekkäältä.. tai siis selvästi enemmän pojan näköä on.

      Poista
  3. Jep, samaa näköä on mammassa ja pojassa :)
    Ihan on Simo Simon näköinen, niin veikeä ja reipas ilmestys!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Meidänkin mielestä näyttää ihan Simolta. Ensiksi oltiin ajateltu nimeksi Kasperia, mutta ei se vaan jotenkin näyttänyt siltä..

      Poista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  5. Onnea suloiselle pojalle hyvästä nimestä! Olin aivan ajatuksissani äskön kirjoittaessani edellistä kommenttia, joten poistin sen ja kirjoitan nyt oikein, eli tarkoitus oli kirjoittaa, että kyllä teissä on samaa näköä! :) Ja kivannäköistä teidän kotona.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Rv 17

Heti alkuun masukuvaa rv 17+0. Maha on kasvanut ihan älyttömästi! Ja myös selkä on ollut kipeä, eikä ihme kun pitää tuota möhkälettä kannatella. Tässä vielä vertailun vuoksi masukuva viime viikolta (rv 16). Tässä maha on mun mielestä tosi paljon pienempi kuin rv 15. Mahan koko riippuu kyllä aika paljon siitä, mitä päivän aikana on syönyt. Tällä viikolla kävin ekaa kertaa koko raskausaikana uimahallissa. Tykkään uida ja normaalisti uin sen 0,5h + 0,5h tai sitten koko tunnin putkeen. Mutta nyt huomasin kuinka tämä raskaus on romahduttanut mun kestävyyskunnon ihan totaalisesti! Ekan 10 minuutin jälkeen oli pakko siirtyä sinne hitaiden radalle ja 20 min jälkeen olin jo niin poikki (ja kiukkuinen niiden hitaiden matelijauimareiden vuoksi), että oli pakko mennä saunaan huilaamaan. Ja maha tuntui uidessa siltä, että se vaan hidastaa koko touhua. Vähän kuin olisi uinut joku kivireppu mahassa! Ensi viikolla uusi yritys.. Pääsin niistä järkyttävistä päänsäryistä eroon vähäksi aikaa kun a

2020 Case Korona

En ole kirjoittanut pitkään aikaan. Tämä vuosi on ollut aika haipakkaa. Tammikuussa lomailimme Sallassa. Helmikuussa olin lomautettuna lentoemännän työstä. Maaliskuussa lensin ja sairastelin. Huhtikuussa lähinnä nukuin univelkoja pois ja lepäsin. Toukokuussa aloitin kesätyöt entisessä työpaikassani. Tein koko kesän pelkästään etätöitä ja odotin milloin pääsisin taas lomautukselta lentämään. Kesällä tuli konkurssi ja koko Helsinki base suljettiin.  Olin keväällä hakenut opiskelemaan ja aloitin elokuussa opinnot ammattikorkeakoulussa. Pääsin opiskelemaan rakennusmestariksi. Elokuussa aloitin myös työpätkän lentokentällä. Yhtäkkiä olin täysipäiväinen opiskelija ja tein siinä sivussa kahta työtä. Koronan vuoksi lähes kaikki opinnot olivat etänä.  Syyskuun jälkeen sain jatkosopimuksen molemmista työpaikoista. En ole ikinä viihtynyt etätöissä, koska kaipaan kovasti sosiaalisia kontakteja. Aloin marraskuussa olla niin väsynyt, että irtisanouduin vanhasta työstä kesken määräaikaisuuden.  Nyt o

Rv 27+3

Tässä taas tämän viikon masukuvaa. Maha on jatkanut kasvuaan, mutta vieläkään se ei näy ollenkaan takaapäin ja ei pahemmin edestäkään jos on esim. musta paita päällä. Kävin perjantaina pitkästä aikaa leffassa (ja onnistuin jopa istumaan sen 2h paikoillaan käymättä kertaakaan vessassa!). Leffassa oli aika voimakkaat musat ja pikkusella tosi vahvat potkut... Ilmeisesti mahatyyppi kuulee jo ääniä ulkomaailmasta. Lauantaina kierreltiin miehen kanssa koko päivä kaupoilla. Jaksoin reissun tosi hyvin, kiitos vaan sille kuka keksi tuon tukivyön. Ilman sitä en enää kävelis yhtään mihinkään. Koska tämä mun tissiosasto näköjään yhä jatkaa kasvuaan jouduin käydä ostamassa taas uudet rintsikat. Meinas kuulkaa usko loppua siellä sovituskopissa. Nyt mulla on tasan yhdet sopivat rintsikat, kokoa 75G!! Mä en edes halua tietää mihin sfääreihin nää tissit paisuu siinä vaiheessa kun alan imettää. Tänään kävin tallilla koiran kanssa rämpimässä lumisella pellolla, uimassa ja illalla vielä kävelylenki