Siirry pääsisältöön

Huono nukuttaja

Tunnustan, en osaa nukuttaa meidän poikaa. Hän suostuu nukahtamaan ainoastaan vaunuihin, turvakaukaloon tai tissille. Niimpä joka ikinen ilta imetän ja imetän ja imetän, kunnes poika nukahtaa. Yleensä joudun vielä hilautumaan itsekin osittain pinnasänkyyn, jottei imetyksen jälkeen tarvitsisi siirtää nukkuvaa poikaa. (välikommenttina vielä, että pinniksestä on toinen pinnapääty irroitettu ja se on "sivuvaununa" meidän sängyn vieressä). Tässä siirrossa poika yleensä herää joka ikinen kerta ja aloittaa vimmatun huitomisen pinniksessä. Ja sitten siirränkin yleensä pojan nukkumaan masulleen, jolloin ei pysty pahemmin huitomaan ja sitten nukahtaakin nopeasti.

Tiedän ettei nykysuositusten mukaan vauvaa saa enää nukuttaa mahallaan. Mutta osaapahan tuo kierrähtää jo mahaltaan selälleen jos haluaa. Öiseen aikaan tapahtuu monesti myös se, että vauva on ähertänyt itsensä puoliksi meidän sänkyyn pinnasängystä. En oikein tiedä miten hän sen tekee, mutta kenties on opetellut öisin salaa ryömimistä ;)

Meidän vauva ei tunnu viihtyvän sylissä. Sitteriin tai leikkimatolle saattaa nukahdella, mutta ei koskaan minun syliin. Olen ilmeisesti se tyyppi, jonka sylissä on tottunut saamaan vain maitoa...

Olen saanut sen käsityksen, että muut jotenkin sylissä heijaavat vauvan uneen, laulavat tuutulaulua tai muuta siinä samalla? Olisikin kiva tietää miten teillä nukahdetaan?

Olen muuten tottunut nyt heräilemään vauvan kanssa vasta kymmenen aikoihin. Nukkumaan mennään 22-23, ensimmäinen syöttö on 3-4 maissa, sitten kuudelta kun mies heräilee töihin ja siinä välissä saatan vielä imettää kerran kahdeksan maissa. Jos herätään kymmeneltä tuntuu, että en ehdi tekemään päivän aikana yhtään mitään! Puolenpäivän maissa saattaa olla vielä aamupalat syömättä ja en myöskään muista syödä lounasta vasta kun mies tulee illalla kotiin... Noh, tähän varmaan tulee muutos kun mies jää ensi viikolla lomalle. Tosin mies lähtee Lappiin kalastusreissulle, joten ne päivät me varmaan vietetään vauvan kanssa yökkäreissä ja kukutaan kaiket yöt.

Kommentit

  1. Harvemmin meilläkään syliin nukahtaa, joskus kun on läheisyydenkipeä päivällä ja pidän sylissä niin saattaa "vahingossa" torkahtaa mutta ei kyllä muuten...

    VastaaPoista
  2. Tissille nukahtaa ja sitteriin, myös kyllä miehen syliin jos on syönyt pullosta. Kaukaloonkin ja vaunuihin, jos siis mennään kävelylle. Mut auta armias, jos hytkyntä loppuu, siihen loppuu vaunuissa uinuminenkin.

    VastaaPoista
  3. Meillä nukahtaa sänkyyn vain mun kanssa ja ei nuku jos erehdyn pois lähtemään ja sitten alkaa kitinä ja huuto. Isän syliin harvemmin rauhoitti. Valitettavasti...Siis tissille nukahtaa,sekä autoon,liinaan ja useimmiten vaunuihin. Omassa sängyssä ei suostu nukkumaan ees päikkäreitä. Saas nähä mitä pitää sitten joskus keksiä kun se aika tulee et pitää herran alkaa nukkua omassa sängyssä ja omassa huoneessa.

    VastaaPoista
  4. Kisu kyllä nukahtaa syliin, kun hyssyttelee ja vähän hytkyttää. Joskus saattaa nukahtaa vahingossakin, mutta yleensä täytyy jotenkin ketkutella tai keinutella, että nukahtaa. Sitterissäkin useinmiten keinutellaan, että tulee uni. Toki on näitä vahonko nukahtamisia paikkaan kuin paikkaan..

    VastaaPoista
  5. Mun on aivan pakko kommentoida tähän, koska musta tuntuu että oon ainoa äiti joka ei ole nukuttanut lastaan :D
    Me laitettiin aina iltatissin/pullon jälkeen vaan poika omaan sänkyyn ja mentiin huoneesta pois. Yleensä vauva nukahti sinne itsekseen ilman mitään kummempia hyssyttelyjä, jos kovasti alkoi itkemään niin sitten syliin ja kun oli rauhoittunut niin takaisin sänkyyn. Samaa linjaa ollaan jatkettu kohta neljä vuotta, tosin tissi ja pullo on vaihtunut iltasatuun :P Tulevan vauvan kohdalla olen ajatellut jatkaa samalla linjalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin aion kyllä sitten, kun poika pitää itse pulloa niin mennä tuolle linjalle että itekseen nukkumaan, kun on nukkumaanmenoaika. Pullon kanssa sänkyyn. Ehkä on jonkun mielestä raakaa, mutta oppii ainakin sille, että silloin mennään nukkumaan ja on opittava nukahtamaan itse. Kyllä nytkin teen joskus sitä, että jos poika on tosi väsynyt ja hakee unta, niin vien sen sänkyyn ja sinne nukahtaa. Harvemmin kyllä näin teen, kun yleensä nukahtaa illalla vellipullolle.

      Poista
    2. Ajattelin kanssa ensin että onko se jotenkin raakaa tai tunteeko se vauva itsensä jotenkin "hylätyksi", mutta ei Jonne tuntunut siitä kärsivän niin jatkettiin :)Helpotti kyllä omaakin elämää, kun sai vähän lisää omaa aikaa, kun illat ei mennyt nukutellessa.

      Poista
  6. Sillon kun vielä imetin, niin Emil nukahti aina tissille, ja siitä sit siirsin sänkyyn.
    Nykyään kun mennään yöunille, laitan E:n sänkyyn ja annan iltavellin siinä. Yleensä ei vielä syömiseen nukahda, mutta laitan soivan pupun soimaan, sanon hyvät yöt ja jätän sänkyyn. Nukahtaa yleensä itekseen sinne :) Tai sis joskus kaipaa silittelyä, tai haluaa vaan pitää sormesta kiinni kun nukahtaa.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Rv 17

Heti alkuun masukuvaa rv 17+0. Maha on kasvanut ihan älyttömästi! Ja myös selkä on ollut kipeä, eikä ihme kun pitää tuota möhkälettä kannatella. Tässä vielä vertailun vuoksi masukuva viime viikolta (rv 16). Tässä maha on mun mielestä tosi paljon pienempi kuin rv 15. Mahan koko riippuu kyllä aika paljon siitä, mitä päivän aikana on syönyt. Tällä viikolla kävin ekaa kertaa koko raskausaikana uimahallissa. Tykkään uida ja normaalisti uin sen 0,5h + 0,5h tai sitten koko tunnin putkeen. Mutta nyt huomasin kuinka tämä raskaus on romahduttanut mun kestävyyskunnon ihan totaalisesti! Ekan 10 minuutin jälkeen oli pakko siirtyä sinne hitaiden radalle ja 20 min jälkeen olin jo niin poikki (ja kiukkuinen niiden hitaiden matelijauimareiden vuoksi), että oli pakko mennä saunaan huilaamaan. Ja maha tuntui uidessa siltä, että se vaan hidastaa koko touhua. Vähän kuin olisi uinut joku kivireppu mahassa! Ensi viikolla uusi yritys.. Pääsin niistä järkyttävistä päänsäryistä eroon vähäksi aikaa kun a

2020 Case Korona

En ole kirjoittanut pitkään aikaan. Tämä vuosi on ollut aika haipakkaa. Tammikuussa lomailimme Sallassa. Helmikuussa olin lomautettuna lentoemännän työstä. Maaliskuussa lensin ja sairastelin. Huhtikuussa lähinnä nukuin univelkoja pois ja lepäsin. Toukokuussa aloitin kesätyöt entisessä työpaikassani. Tein koko kesän pelkästään etätöitä ja odotin milloin pääsisin taas lomautukselta lentämään. Kesällä tuli konkurssi ja koko Helsinki base suljettiin.  Olin keväällä hakenut opiskelemaan ja aloitin elokuussa opinnot ammattikorkeakoulussa. Pääsin opiskelemaan rakennusmestariksi. Elokuussa aloitin myös työpätkän lentokentällä. Yhtäkkiä olin täysipäiväinen opiskelija ja tein siinä sivussa kahta työtä. Koronan vuoksi lähes kaikki opinnot olivat etänä.  Syyskuun jälkeen sain jatkosopimuksen molemmista työpaikoista. En ole ikinä viihtynyt etätöissä, koska kaipaan kovasti sosiaalisia kontakteja. Aloin marraskuussa olla niin väsynyt, että irtisanouduin vanhasta työstä kesken määräaikaisuuden.  Nyt o

Rv 27+3

Tässä taas tämän viikon masukuvaa. Maha on jatkanut kasvuaan, mutta vieläkään se ei näy ollenkaan takaapäin ja ei pahemmin edestäkään jos on esim. musta paita päällä. Kävin perjantaina pitkästä aikaa leffassa (ja onnistuin jopa istumaan sen 2h paikoillaan käymättä kertaakaan vessassa!). Leffassa oli aika voimakkaat musat ja pikkusella tosi vahvat potkut... Ilmeisesti mahatyyppi kuulee jo ääniä ulkomaailmasta. Lauantaina kierreltiin miehen kanssa koko päivä kaupoilla. Jaksoin reissun tosi hyvin, kiitos vaan sille kuka keksi tuon tukivyön. Ilman sitä en enää kävelis yhtään mihinkään. Koska tämä mun tissiosasto näköjään yhä jatkaa kasvuaan jouduin käydä ostamassa taas uudet rintsikat. Meinas kuulkaa usko loppua siellä sovituskopissa. Nyt mulla on tasan yhdet sopivat rintsikat, kokoa 75G!! Mä en edes halua tietää mihin sfääreihin nää tissit paisuu siinä vaiheessa kun alan imettää. Tänään kävin tallilla koiran kanssa rämpimässä lumisella pellolla, uimassa ja illalla vielä kävelylenki