Siirry pääsisältöön

Raivolla jaksaa

Päätin mennä perjantai-iltana circuit-tunnille. Lähdin vähän kiireessä ja kaikki jumppakamat oli pesussa. Revin sitten kaapista jotain vähän sinnepäin jumppailuun sopivia vaatteita. Kun astuin sisään jumppasaliin oli se täynnä jotenkin tosi kovakuntoisen näköisiä typyköitä pikku topeissaan ja oli siellä jokunen lihaksikas mieskin. Siinä vaiheessa ajattelin jo, että onkohan tää nyt ihan mun tunti..

Alkuverryttely oli juoksua ympyrässä, kyykkyhyppyjä ja ristiaskelia. Meinas kuulkaa kunto loppua jo siinä vaiheessa. Sitten alkoi itse kiertoharjoitteluosuus. Helvetin painavia levytankoja oli joka pisteellä ja jotain steppilautoja siinä välissä. Kierros kesti puoli tuntia ja joka pisteellä oltiin 1 minuutti. Jo parin pisteen jälkeen tajusin, ettei tämä ollut tosiaankaan oikea valinta ekaks jumppatunniks synnytyksen jälkeen.

Tuntia ohjas sellanen bodarimies, joka Rammsteinin täysillä pauhatessa huusi jatkuvasti "RAIVOLLA JAKSAA!". Joo voin kertoa, etten jaksanut. Sen ekan kierroksen jälkeen olin aika varma, että pyörryn. X-hypyissä meinas pissat lirahtaa housuun. Peilistä katselin mun tutisevaa vatsaröllykkää ja häpesin. Puolen tunnin jälkeen oli nopea hörppäisy vettä ja sen jälkeen vielä kaksi helvetillistä kierrosta lisää.

Loppuverryttelyssä kävi ilmi, että tämä oli rankoin tunti mitä paikasta löytyy. Ensi kerralla ehkä tutustun tuntikuvauksiin hieman tarkemmin. Tutisevin jaloin kävelin kotiin. Nyt on maanantai enkä edelleenkään pääse esim. vessanpöntölle istumaan. Portaiden kiipeäminen ei onnistu ellen vedä itseäni ylös kaidetta pitkin.

Kommentit

  1. :D sulla on tavotteet kohillaan. Mitä sitä suotta ens kerralla helpompaa tuntia valittet. Meet mukaan vasn taas. Mutta muista vaippa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kyllä tässä pitäs ola melkeen potta mukana.. Ens perjantaina uusiks :)

      Poista
  2. Herranjestas! Anteeksi, että naurattaa mut ihan kamalaa. Toivottavasti löydät jonkun paremman vaihtoehdon, jos ei ihan rääkkitunteja halua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nää ajankohdat millon jumppaan pääsee on vaan aika tiukilla et pakko tyytyy niihin tunteihin mitkä on sopivaan kellonaikaan..

      Poista
  3. Jessus sentään! Hatunnoston arvoinen suoritus :) Ja ens kerralla pikkuhousunsuojat mukaan ;) I feel you näissä hyppyjutuissa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mä vaan luulen ettei se pikkuhousunsuoja riittäs, pitäs olla joku maksikokonen Tena Lady..

      Poista
  4. Mutta jaksoit silti! Hyvä Malla!

    VastaaPoista
  5. Kävipä sulla vähän huono tuuri, että se oli noin rankka tunti! Noh, onneks selvisit siitä. :) Mua huvitti tuo pissan lirahtaminen. Mulla nimittäin on käynyt vähän sama juttu. :D Tosin ei sillon naurattanut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ei paljon naurattanut, varsinkaan kun ei ollu mustia housuja jalassa :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Rv 17

Heti alkuun masukuvaa rv 17+0. Maha on kasvanut ihan älyttömästi! Ja myös selkä on ollut kipeä, eikä ihme kun pitää tuota möhkälettä kannatella. Tässä vielä vertailun vuoksi masukuva viime viikolta (rv 16). Tässä maha on mun mielestä tosi paljon pienempi kuin rv 15. Mahan koko riippuu kyllä aika paljon siitä, mitä päivän aikana on syönyt. Tällä viikolla kävin ekaa kertaa koko raskausaikana uimahallissa. Tykkään uida ja normaalisti uin sen 0,5h + 0,5h tai sitten koko tunnin putkeen. Mutta nyt huomasin kuinka tämä raskaus on romahduttanut mun kestävyyskunnon ihan totaalisesti! Ekan 10 minuutin jälkeen oli pakko siirtyä sinne hitaiden radalle ja 20 min jälkeen olin jo niin poikki (ja kiukkuinen niiden hitaiden matelijauimareiden vuoksi), että oli pakko mennä saunaan huilaamaan. Ja maha tuntui uidessa siltä, että se vaan hidastaa koko touhua. Vähän kuin olisi uinut joku kivireppu mahassa! Ensi viikolla uusi yritys.. Pääsin niistä järkyttävistä päänsäryistä eroon vähäksi aikaa kun a

2020 Case Korona

En ole kirjoittanut pitkään aikaan. Tämä vuosi on ollut aika haipakkaa. Tammikuussa lomailimme Sallassa. Helmikuussa olin lomautettuna lentoemännän työstä. Maaliskuussa lensin ja sairastelin. Huhtikuussa lähinnä nukuin univelkoja pois ja lepäsin. Toukokuussa aloitin kesätyöt entisessä työpaikassani. Tein koko kesän pelkästään etätöitä ja odotin milloin pääsisin taas lomautukselta lentämään. Kesällä tuli konkurssi ja koko Helsinki base suljettiin.  Olin keväällä hakenut opiskelemaan ja aloitin elokuussa opinnot ammattikorkeakoulussa. Pääsin opiskelemaan rakennusmestariksi. Elokuussa aloitin myös työpätkän lentokentällä. Yhtäkkiä olin täysipäiväinen opiskelija ja tein siinä sivussa kahta työtä. Koronan vuoksi lähes kaikki opinnot olivat etänä.  Syyskuun jälkeen sain jatkosopimuksen molemmista työpaikoista. En ole ikinä viihtynyt etätöissä, koska kaipaan kovasti sosiaalisia kontakteja. Aloin marraskuussa olla niin väsynyt, että irtisanouduin vanhasta työstä kesken määräaikaisuuden.  Nyt o

Rv 27+3

Tässä taas tämän viikon masukuvaa. Maha on jatkanut kasvuaan, mutta vieläkään se ei näy ollenkaan takaapäin ja ei pahemmin edestäkään jos on esim. musta paita päällä. Kävin perjantaina pitkästä aikaa leffassa (ja onnistuin jopa istumaan sen 2h paikoillaan käymättä kertaakaan vessassa!). Leffassa oli aika voimakkaat musat ja pikkusella tosi vahvat potkut... Ilmeisesti mahatyyppi kuulee jo ääniä ulkomaailmasta. Lauantaina kierreltiin miehen kanssa koko päivä kaupoilla. Jaksoin reissun tosi hyvin, kiitos vaan sille kuka keksi tuon tukivyön. Ilman sitä en enää kävelis yhtään mihinkään. Koska tämä mun tissiosasto näköjään yhä jatkaa kasvuaan jouduin käydä ostamassa taas uudet rintsikat. Meinas kuulkaa usko loppua siellä sovituskopissa. Nyt mulla on tasan yhdet sopivat rintsikat, kokoa 75G!! Mä en edes halua tietää mihin sfääreihin nää tissit paisuu siinä vaiheessa kun alan imettää. Tänään kävin tallilla koiran kanssa rämpimässä lumisella pellolla, uimassa ja illalla vielä kävelylenki