Siirry pääsisältöön

Nyt läks!

Poika nousi joulun jälkeen yks päivä ihan pokkana seisomaan olkkarin pöytää vasten - ja lähti samana päivänä taaperokärryn kanssa etenemään. Aika pitkään meillä on jo "kävelty" käsistä kiinni pitäen. Seuraavaksi pitää käydä ostamassa monta pitkää kenkälusikkaa, että saadaan keittiön laatikostot pidettyä kiinni... Tavarat revitään alas tasoilta sitä vauhtia, että uudelleenjärjestelyäkin pitäisi suorittaa.


Meillä oli tässä joulun jälkeen neljä ihanaa huutoyötä peräkkäin. Poika meni nukkumaan - nukkui 45min ja sitten heräsi huutamaan. Saattoi huutaa 2-3h putkeen kunnes nukahti. Huuto ei loppunut sitten millään eikä auttanut, vaikka Simo otettiin aina nukkumaan meidän petiin.  Myöskään supot, nestemäinen Panadol jne. ei auttanut. Samaan aikaan oli tuo köhä ja hammastakin tehtiin, mutta silti musta tuntui että huuto johtuu jostain muusta. Simo itkee harvoin ja nyt tuo oli selvää kipuitkua.

Sitten päätin kokeilla jättää kaikki viljat pois yhden päivän ajaksi. Eli ei aamu- ja iltapuuroa, eikä spagettia, leipää tms. Ja seuraava yö nukuttiin ilman huutoja ja heräämisiä! Myös sitä seuraava yö meni hyvin. Joten pidän nyt ainakin viikon tauon viljoista, ja kokeilen jossain vaiheessa riisipuuroa aamu- ja iltapaloina. Sen jälkeen maistatan eri viljat yksitellen pieninä annoksina. Meillä on suvussa keliakiaa ja epäilin tuota puuron sopivuutta jo ihan alkuvaiheessa.

Uuden vuoden vietimme serkkuni perheen luona rauhallisissa merkeissä. Tosin Simo malttoi nukahtaa vasta rakettien jälkeen... Oli kyllä tosi erilainen uusi vuosi kuin aikaisemmat, mutta tätä kai se sitten jatkossa lasten kanssa tulee olemaan :)

Kommentit

  1. auts...
    mutta hei, kenkälusikat rulaa!

    VastaaPoista
  2. Kurjaa tuollainen itkeminen. :( Toivottavasti viljattomuusdietti auttaa, ja itkun syy selviää. Tuntuuko tämä toinen raskaus muuten mielestäsi erilaiselta verrattuna ensimmäiseen? Olen kuullut, että toiseen ei ehtisi keskittyä niin paljon kuin ensimmäiseen kertaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ihan totta, en ole ehtinyt miettimään koko raskautta ja raskausviikot etenevät hirmu vauhdilla. Maha on kasvanut paljon nopeammin, viimeksi tässä vaiheessa mahaa ei vielä näkynyt. Muuten oireet on ollut tismalleen samat kuin viimeksikin, mitä nyt pahoinvointia ehkä enemmän.

      Poista
    2. Uskottava se sitten on. ;) Hassua muuten, että juuri äsken katselin tuosta, että oletpa jo pitkällä raskaudessa. Tuntuu, että vasta teit positiivisen testin! Joko alkaa paha olo helpottamaan?

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Rv 17

Heti alkuun masukuvaa rv 17+0. Maha on kasvanut ihan älyttömästi! Ja myös selkä on ollut kipeä, eikä ihme kun pitää tuota möhkälettä kannatella. Tässä vielä vertailun vuoksi masukuva viime viikolta (rv 16). Tässä maha on mun mielestä tosi paljon pienempi kuin rv 15. Mahan koko riippuu kyllä aika paljon siitä, mitä päivän aikana on syönyt. Tällä viikolla kävin ekaa kertaa koko raskausaikana uimahallissa. Tykkään uida ja normaalisti uin sen 0,5h + 0,5h tai sitten koko tunnin putkeen. Mutta nyt huomasin kuinka tämä raskaus on romahduttanut mun kestävyyskunnon ihan totaalisesti! Ekan 10 minuutin jälkeen oli pakko siirtyä sinne hitaiden radalle ja 20 min jälkeen olin jo niin poikki (ja kiukkuinen niiden hitaiden matelijauimareiden vuoksi), että oli pakko mennä saunaan huilaamaan. Ja maha tuntui uidessa siltä, että se vaan hidastaa koko touhua. Vähän kuin olisi uinut joku kivireppu mahassa! Ensi viikolla uusi yritys.. Pääsin niistä järkyttävistä päänsäryistä eroon vähäksi aikaa kun a

2020 Case Korona

En ole kirjoittanut pitkään aikaan. Tämä vuosi on ollut aika haipakkaa. Tammikuussa lomailimme Sallassa. Helmikuussa olin lomautettuna lentoemännän työstä. Maaliskuussa lensin ja sairastelin. Huhtikuussa lähinnä nukuin univelkoja pois ja lepäsin. Toukokuussa aloitin kesätyöt entisessä työpaikassani. Tein koko kesän pelkästään etätöitä ja odotin milloin pääsisin taas lomautukselta lentämään. Kesällä tuli konkurssi ja koko Helsinki base suljettiin.  Olin keväällä hakenut opiskelemaan ja aloitin elokuussa opinnot ammattikorkeakoulussa. Pääsin opiskelemaan rakennusmestariksi. Elokuussa aloitin myös työpätkän lentokentällä. Yhtäkkiä olin täysipäiväinen opiskelija ja tein siinä sivussa kahta työtä. Koronan vuoksi lähes kaikki opinnot olivat etänä.  Syyskuun jälkeen sain jatkosopimuksen molemmista työpaikoista. En ole ikinä viihtynyt etätöissä, koska kaipaan kovasti sosiaalisia kontakteja. Aloin marraskuussa olla niin väsynyt, että irtisanouduin vanhasta työstä kesken määräaikaisuuden.  Nyt o

Rv 27+3

Tässä taas tämän viikon masukuvaa. Maha on jatkanut kasvuaan, mutta vieläkään se ei näy ollenkaan takaapäin ja ei pahemmin edestäkään jos on esim. musta paita päällä. Kävin perjantaina pitkästä aikaa leffassa (ja onnistuin jopa istumaan sen 2h paikoillaan käymättä kertaakaan vessassa!). Leffassa oli aika voimakkaat musat ja pikkusella tosi vahvat potkut... Ilmeisesti mahatyyppi kuulee jo ääniä ulkomaailmasta. Lauantaina kierreltiin miehen kanssa koko päivä kaupoilla. Jaksoin reissun tosi hyvin, kiitos vaan sille kuka keksi tuon tukivyön. Ilman sitä en enää kävelis yhtään mihinkään. Koska tämä mun tissiosasto näköjään yhä jatkaa kasvuaan jouduin käydä ostamassa taas uudet rintsikat. Meinas kuulkaa usko loppua siellä sovituskopissa. Nyt mulla on tasan yhdet sopivat rintsikat, kokoa 75G!! Mä en edes halua tietää mihin sfääreihin nää tissit paisuu siinä vaiheessa kun alan imettää. Tänään kävin tallilla koiran kanssa rämpimässä lumisella pellolla, uimassa ja illalla vielä kävelylenki