Siirry pääsisältöön

Maissivaippoja

Eilen pakkasin taas koiran, vauvan ja sitterin autoon ja hurautin meidän porukoille päiväksi. Ihanaa oli päästä "täysihoitoon", syödä kunnon kotiruokaa, saada vauvanhoitoapua ja koirakin pääsi pitkälle lenkille mun isän kanssa. Äiti on säästänyt mun vanhoja vauvaleluja ja Simo oli ihan innoissaan niistä. Yksi leluista "Letti-Liisa", on kuulemma sellainen mille olen itse jouluaattona -81 kolmen kuukauden iässä pitänyt tunnin yksinpuhelua. Simo harrastaa siis äidin tyyliin samanlaisia jokeltelumaratoneja.

Kylässä Simppa ei malttanut nukkua kun ihan pienet torkut. Mentiin kotiin kirpparin kautta. Ja sitten ruokakauppaan, jossa Simo sai testata ensimmäistä kertaa ostoskärryjen kaukaloistuinta. Hyvin näytti kovempikin alusta kelpaavan. Kotona sitten alkoi väsynyt kiukuttelu. Sylissä rauhoittui kyllä, mutta heräili vähän väliä suu mutrulla. Kymmenen maissa illalla sammui itsestään yöunille ja sain vauvan jopa siirrettyä sitteristä petiin ilman heräämistä. Tää tais olla ensimmäinen kerta kun poika ei nukahda yöunille tissi suussa...

Ostin muuten kokeiluun Natyn maissivaippoja. Vaipoissa ei ole käytetty hajusteita, ei käsittääkseni myöskään muovia (?) ja ne on valmistettu luonnonmateriaaleista. Vaipat tuntuvat käteen vähän oudoilta, "muovisilta", mutta käytössä vaikuttavat oikein pehmeiltä. Ja ainakin hyvin imivät viime yön pissat ja kakat. Paketti maksoi reilun kympin, eli hintaeroakaan muihin vaippoihin ei ole kuin hieman. Nämä Natyn vaipat on kyllä hyvä haastaja suosikilleni Lidlin vaipoille. Vaipoista voi lukea lisää täältä http://www.naty.com/fi/baby-care/vaipat/ Päivisin kotona käytän myös kestoja, joista suosikit on tällä hetkellä Bumgeniuksen luomu AIO ja äitiyspakkauksesta löytyvä ImseVimsen AIO.

Mun täytyy vielä kerran kirjottaa tästä meidän vieraasta. Siivoilin tässä kämppää ja hän on jättänyt tänne kymmenisen räkärättiä ympäri kämppää, kaikki likaiset astiat jne. Aargh!! Seuraavalla kerralla saa kyllä mun puolesta mennä vaikka hotelliin.

Olen muuten tosi iloinen, että näitä löpinöitä joku lukee ja myös kommentoi :) Ja lukijoitakin on tullut lisää, jo 47! Voisin järkkäillä jonkun vauva-aiheisen arvonnan kun 50 lukijaa tulee täyteen.

Kommentit

  1. Toi Naty-paketti näyttää tutulta, taisin saada jonkun tutulta saadun lehden mukana jonkinlaisen näytepaketin... Pitääpä tutustua :) Onko tuo kestovaippailu onnistunut teiltä hyvin? Mä harkitsen sitä, mutta se tuntuu tällaiselle maallikolle niin vaikealta aloittaa :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanotaanko näin et kestovaippailu on sujunut vaihtelevasti :D Alkuun tuntui et kestovaippa piti paremmin kuin kertikset. Jaksoinkin alussa pitää päivisin pelkästään kestoja. Nyt olen jotenkin laiskistunut ja käytän niitä vaan 2-3 päivisin. Ja jos ollaan reissussa käytän pelkästään kertiksiä.

      Kestoissa on lyhyempi vaihtoväli ja tietysti siinä pesemisessä on hommaa. Tää meidän sälli kun on kova kakkaamaan niin meidän kylppäri on aina täynnä niitä huuhdottuja kakkavaippoja mitkä on kuivumassa. Ehkä vaikeinta on aluks löytää se vaippa mikä on sopiva just sun vauvalle. Mutta hehkutan edelleen tuota Bumgenius luomu AIO-vaippaa! Se menee säätöjen ansiosta koko vaippaiän. Ja meillä ei oo kertaakaan tullut sen vaipan kanssa mitään ohivuotoja. Maksaa uutena n.22e ja varmaankin käytettynä saa myös huuto.netistä. Että osta vaikka yks sellainen aluks kokeiluun tms. :)

      Poista
  2. Mä kattellin juuri tänään viimeks noita vaippoja kaupassa, mutta päädyin Pampersiin taas. Mun suosikit, vaikka kaikki haukkuukin ne lyttyyn. Pehmoiset ovat eikä meillä kyllä tuu pissaa läpi niin kuin monet valittaa. Mutta niin, Lidlissähän on kanssa vaippoja! En tullut ajatelleeks vaikka muuten siel käynkin...täytyy kokeilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kyllä lämpimästi niitä Lidlin vaippoja :) Ja paketti maksaa sen 8,90 eli halpojakin on.

      Poista
  3. Sama pampersiin päätyminen täällä. Tuskailin vaippahyllyn luona just sitä, kun ei tiedä mitää mistään muista kuin pampuista. Eikö ne paketit vois olla edes vähän pienempiä, niin viitsis testata. Vajaa 60 vaippaa kun on aika monta, jos ne eivät passaiskaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niimpä! Yks mitä haluaisin kans testata vielä on Pirkka-vaipat tai ne Huggiesit? Mutta ei raaskis ostaa sitä isoa pakettia jos ne onkin huonoja.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Rv 17

Heti alkuun masukuvaa rv 17+0. Maha on kasvanut ihan älyttömästi! Ja myös selkä on ollut kipeä, eikä ihme kun pitää tuota möhkälettä kannatella. Tässä vielä vertailun vuoksi masukuva viime viikolta (rv 16). Tässä maha on mun mielestä tosi paljon pienempi kuin rv 15. Mahan koko riippuu kyllä aika paljon siitä, mitä päivän aikana on syönyt. Tällä viikolla kävin ekaa kertaa koko raskausaikana uimahallissa. Tykkään uida ja normaalisti uin sen 0,5h + 0,5h tai sitten koko tunnin putkeen. Mutta nyt huomasin kuinka tämä raskaus on romahduttanut mun kestävyyskunnon ihan totaalisesti! Ekan 10 minuutin jälkeen oli pakko siirtyä sinne hitaiden radalle ja 20 min jälkeen olin jo niin poikki (ja kiukkuinen niiden hitaiden matelijauimareiden vuoksi), että oli pakko mennä saunaan huilaamaan. Ja maha tuntui uidessa siltä, että se vaan hidastaa koko touhua. Vähän kuin olisi uinut joku kivireppu mahassa! Ensi viikolla uusi yritys.. Pääsin niistä järkyttävistä päänsäryistä eroon vähäksi aikaa kun a

2020 Case Korona

En ole kirjoittanut pitkään aikaan. Tämä vuosi on ollut aika haipakkaa. Tammikuussa lomailimme Sallassa. Helmikuussa olin lomautettuna lentoemännän työstä. Maaliskuussa lensin ja sairastelin. Huhtikuussa lähinnä nukuin univelkoja pois ja lepäsin. Toukokuussa aloitin kesätyöt entisessä työpaikassani. Tein koko kesän pelkästään etätöitä ja odotin milloin pääsisin taas lomautukselta lentämään. Kesällä tuli konkurssi ja koko Helsinki base suljettiin.  Olin keväällä hakenut opiskelemaan ja aloitin elokuussa opinnot ammattikorkeakoulussa. Pääsin opiskelemaan rakennusmestariksi. Elokuussa aloitin myös työpätkän lentokentällä. Yhtäkkiä olin täysipäiväinen opiskelija ja tein siinä sivussa kahta työtä. Koronan vuoksi lähes kaikki opinnot olivat etänä.  Syyskuun jälkeen sain jatkosopimuksen molemmista työpaikoista. En ole ikinä viihtynyt etätöissä, koska kaipaan kovasti sosiaalisia kontakteja. Aloin marraskuussa olla niin väsynyt, että irtisanouduin vanhasta työstä kesken määräaikaisuuden.  Nyt o

Rv 27+3

Tässä taas tämän viikon masukuvaa. Maha on jatkanut kasvuaan, mutta vieläkään se ei näy ollenkaan takaapäin ja ei pahemmin edestäkään jos on esim. musta paita päällä. Kävin perjantaina pitkästä aikaa leffassa (ja onnistuin jopa istumaan sen 2h paikoillaan käymättä kertaakaan vessassa!). Leffassa oli aika voimakkaat musat ja pikkusella tosi vahvat potkut... Ilmeisesti mahatyyppi kuulee jo ääniä ulkomaailmasta. Lauantaina kierreltiin miehen kanssa koko päivä kaupoilla. Jaksoin reissun tosi hyvin, kiitos vaan sille kuka keksi tuon tukivyön. Ilman sitä en enää kävelis yhtään mihinkään. Koska tämä mun tissiosasto näköjään yhä jatkaa kasvuaan jouduin käydä ostamassa taas uudet rintsikat. Meinas kuulkaa usko loppua siellä sovituskopissa. Nyt mulla on tasan yhdet sopivat rintsikat, kokoa 75G!! Mä en edes halua tietää mihin sfääreihin nää tissit paisuu siinä vaiheessa kun alan imettää. Tänään kävin tallilla koiran kanssa rämpimässä lumisella pellolla, uimassa ja illalla vielä kävelylenki