Siirry pääsisältöön

Karmee sotku


Näin meillä nykyään ruokaillaan.. Frida haluaa syödä kaiken itse. Oon ratkaissut asian lättäsemällä ruuat vain tuohon pöydälle. Simo kaks vee haluais edelleen vaan, että syötetään. 


Ostin sellaisen kirjan kuin "Kuinka kasvattaa bebe". Oon sitä tässä pikkuhiljaa lueskellut ja tykkään! Kirja kertoo amerikkalaisesta äidistä, joka kasvattaa lapsiaan Pariisissa.

Kirjan mukaan Ranskassa lapset nukkuvat kokonaisia öitä 2-3kk iästä lähtien (pullomaidon avulla). Kaikki lapset syövät neljä kertaa päivässä: klo 8, 12, 16 ja 20. Jo tarhassa lapset syövät neljän ruokalajin aterioita (alkuruoka, pääruoka, juusto, jälkiruoka). Ranskassa lapset eivät nirsoile.

Arvatkaa innostuinko näistä neljän ruokalajin lounaista! Aloin väkertämään niitä kotonakin. Lopputuloksena on vaan usein saatanallinen huuto kun joku karkaa ruokapöydästä, ei suostu syömään tms. Mutta aion ehdottomasti jatkaa tätä kokeilua. Frida nyt syö mukisematta kaiken mitä eteen laittaa, mutta Simolla on ongelmia esim. perunoiden suhteen.

Kommentit

  1. Bebe-kirjaa olen meinannut lainata jo useemman kerran mutten oikein saa luettua. Kyllä uskon, että lapset tottuu erilaisiin systeemeihin ihan nopsaan. Meilläkin on nähty kuinka oppivat syömään (nää isommat siis) kaikenlaisia ruokia ilman mutinoita. Tosin vaikeaa oli aluksi, kun eivät olleet tottuneet hedelmiin ja marjoihin, eikä kasviksetkaan oikein maistuneet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä luulen, että Simolla on nyt joku vaihe ettei n. joka toinen päivä oikein suostuis syömään. Ja sit seuraavana päivänä taas syö isoja annoksia...

      Poista
  2. Mielenkiintoinen kirja. Täytyypä käydä kurkkaa löytyisikö Keravan kirjastosta. Tsemppiä ruokahetkiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole kirjastossa tuohon kirjaan törmännyt, mutta muistelen et olisin lainannut tuon saman kirjailijan muita kirjoja aiemmin :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

2020 Case Korona

En ole kirjoittanut pitkään aikaan. Tämä vuosi on ollut aika haipakkaa. Tammikuussa lomailimme Sallassa. Helmikuussa olin lomautettuna lentoemännän työstä. Maaliskuussa lensin ja sairastelin. Huhtikuussa lähinnä nukuin univelkoja pois ja lepäsin. Toukokuussa aloitin kesätyöt entisessä työpaikassani. Tein koko kesän pelkästään etätöitä ja odotin milloin pääsisin taas lomautukselta lentämään. Kesällä tuli konkurssi ja koko Helsinki base suljettiin.  Olin keväällä hakenut opiskelemaan ja aloitin elokuussa opinnot ammattikorkeakoulussa. Pääsin opiskelemaan rakennusmestariksi. Elokuussa aloitin myös työpätkän lentokentällä. Yhtäkkiä olin täysipäiväinen opiskelija ja tein siinä sivussa kahta työtä. Koronan vuoksi lähes kaikki opinnot olivat etänä.  Syyskuun jälkeen sain jatkosopimuksen molemmista työpaikoista. En ole ikinä viihtynyt etätöissä, koska kaipaan kovasti sosiaalisia kontakteja. Aloin marraskuussa olla niin väsynyt, että irtisanouduin vanhasta työstä kesken määräaikaisuude...

Muutto

Ostettiin vähän isompi asunto keväällä. Heinäkuun alussa talon piti valmistua, mutta se viivästyi yhden viikon ja päästiin muuttaa tällä viikolla. Edellinen kämppä on vielä myynnissä niin ei ollut onneksi kiire kamojen kanssa. Kävin lainaamassa 20 muuttolaatikkoa ja lisäks paku neljäksi tunniksi. Tavalliseen autoon sai mahtumaan hyvin kamaa kun kaatoi takapenkit. Muutto oli toissapäivänä ja eilen Fridan synttärit. Saatiin joten kuten tavarat paikoilleen ja kaikki tarjoilut ostin. Äiti teki kakun. Nyt on totuttelua omakotitaloasumiseen. Onneks tontti on todella pieni. En osaa tehdä mitään puutarhahommia kun en ole ikinä asunut omakotitalossa.

Kuulumisia pitkästä aikaa

Lomat on loppu ja päiväkoti (onneksi) alkanut taas. Tai siis ei mulla ole ollut yhtään virallista kesälomaa tänä kesänä. Mies ja lapset lomailivat heinäkuun. Töissä meillä on aina vapaita kolme päivää putkeen ja sitten saattaa olla päivystystä, joten parhaimpina viikkoina olen ollut töissä vain yhtenä päivänä. Toisaalta sitten työpäivät on välillä pitkiä ja on ollut totuttelemista kello kolmen aamuherätyksiin. Kesällä tein paljon iltavuoroja, jolloin olen kotona yleensä puolenyön jälkeen ja tämä rytmi sopii mulle paremmin. Kesällä käytiin Lintsillä, Tukholman risteilyllä, Tampereen kylpylässä, Saimaan kylpylässä ja muuten oltiin ihan vaan kotona. Tällä viikolla lähden Fridan kanssa kolmeksi päiväksi Palmaan. Se on semmoinen tyttöjen reissu. Saan töiden kautta halpoja lentolippuja, mutta koneet on nyt kesällä tosi täysiä eli ikinä ei ole varmuutta mahtuuko mukaan. Siksi en uskalla lähteä molempien lasten kanssa yksin reissuun. Frida aloitti isojen ryhmässä päiväkodissa ja Simo siirt...