Siirry pääsisältöön

Rv 17

Sanonta helposta keskiraskaudesta taitaa pitää mun kohdalla kyllä paikkansa. Olen nimittäin ollut nyt paljon paremmassa kunnossa! En enää iltoja vietä vessanpöntön äärellä kyykkimässä vaan pahoinvointi on loppunut. Jaksan tehdä pitkiä kävelylenkkejä lumessa tarpoen (toki ylämäet menevät hiukan hitaampaan tahtiin). Aloitin tällä viikolla zumban, ja jaksoin sen tunnin jumpan hyvin. Jaksoin jopa punnertaa kaikki punnerrukset! Meikäläinen on tainnut viimeksi punnertaa joskus kesällä 2011 ennen ensimmäistä raskautta.. Ehkä se pojan nostelu on jotain auttanut?

Ratsastus ei enää tällä viikolla tuntunut hyvältä. Käynti ja laukka meni vielä ihan ok, mutta ravissa tuli epämiellyttävä tunne. Joten heppailut jäivät tauolle toistaiseksi. Samoin tallityöt ja varsinkin paskakärryjen kippaaminen ylös pientä jäistä lankkua pitkin jotenkin raskaalta...

Painoa on tullut reilun kilon verran neuvolan ekasta punnituksesta. Eli paljon vähemmän kuin viimeksi alkuraskaudessa. Toki lähtöpainokin oli vähän korkeampi.. Olen yrittänyt vähän kiinnittää huomiota syömisiin. Tuoremehut ollaan jätetty miehen kanssa kokonaan pois (mun kompastuskivi nro 1), salmiakkia menee edelleen mutta muuten on herkuttelut vähentynyt. Ostettiin kapselikeitin ja nyt on helppo tehdä kahvia vain se yksi kupillinen aamuisin. Ennen oli aina pakko keittää se kolme kupillista..

Ps. Nyt kun hehkutan hyvää oloa niin huomenna varmaan iskee joku järkyttävä pahoinvointi ja liitoskivut...

Kommentit

  1. Jos viitsit, niin kerro joskus millaisia ajatuksia tämä raskaus tuo, jos vertaa ensimmäiseen. Ekalla kerralla kun olin itse ainakin ihan täpinöissäni kaikesta. Nyt vähän jo tietäis mitä olis tulossa, onko suhtautuminen muuttunut?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En nyt oikeastaan edes ehdi miettimään koko raskautta :) Vuosi sitten taas kaikki ajatukset pyöri raskauden ympärillä koko ajan. Olen myös ollut ehkä vähän varovaisempi esim. noiden ratsastuksien suhteen.

      Sekin mietityttää miten kahden pienen lapsen kanssa pääsen liikkumaan julkisilla, vai pitääkö sitten aina mennä autolla. Ja miten nämä kaverit kenellä on entuudestaan yksi lapsi suhtautuvat..

      Nyt en ole myöskään kertonut raskaudesta kuin niille ketä olen nähnyt kasvotusten. Ja muutenkin kerroimme vasta np-ultran jälkeen uutiset, viimeksi kailotin heti kaikille. Samoin riskit mietityttää nyt enemmän, onko rakenneultrassa kaikki kunnossa jne.

      Poista
  2. Mua kiinnostais että tuleeko tuosta kapselikeittimen kahvista yhtä hyvää kuin tavallisella keittimellä? Mäkin meinaan oon miettinyt sellaista kun meidän taloudessa ei mies juo kahvia niin mä voisin sitten keittää vaan itselleni sen yhen aamun kupillisen... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on Dolce gusto-keitin ja sillä tulee tosi hyvää kahvia, paljon parempaa kuin tavallinen! On kyllä erillaista kuin normi kahvi, lähinnä on tullut tehtyä espressoa, jäälattea ja cafe con lecheä (mun suosikki, sellainen vähän vahvempi kahvi jossa on maitovaahtoa). Mutta me ei juoda muutenkaan Juhla mokkaa, vaan ostetaan aina tummapaahtoista kahvia kotiin. Tuolla voi tehdä myös teetä, kaakaota, jääteetä jne. Niitä ei olla vielä ostettu. Toki nuo kapselit on myös vähän kalliimpia (16kpl n.5,5e), mutta eipähän tule keitettyä niitä liian isoja pannullisia..

      Tuolla Pauligin cupsolo-keittimellä taas käsittääkseni voi valmistaa ihan noita suomalaisille tuttuja kahvilaatuja. Niitä en ole vielä päässyt maistamaan.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Rv 17

Heti alkuun masukuvaa rv 17+0. Maha on kasvanut ihan älyttömästi! Ja myös selkä on ollut kipeä, eikä ihme kun pitää tuota möhkälettä kannatella. Tässä vielä vertailun vuoksi masukuva viime viikolta (rv 16). Tässä maha on mun mielestä tosi paljon pienempi kuin rv 15. Mahan koko riippuu kyllä aika paljon siitä, mitä päivän aikana on syönyt. Tällä viikolla kävin ekaa kertaa koko raskausaikana uimahallissa. Tykkään uida ja normaalisti uin sen 0,5h + 0,5h tai sitten koko tunnin putkeen. Mutta nyt huomasin kuinka tämä raskaus on romahduttanut mun kestävyyskunnon ihan totaalisesti! Ekan 10 minuutin jälkeen oli pakko siirtyä sinne hitaiden radalle ja 20 min jälkeen olin jo niin poikki (ja kiukkuinen niiden hitaiden matelijauimareiden vuoksi), että oli pakko mennä saunaan huilaamaan. Ja maha tuntui uidessa siltä, että se vaan hidastaa koko touhua. Vähän kuin olisi uinut joku kivireppu mahassa! Ensi viikolla uusi yritys.. Pääsin niistä järkyttävistä päänsäryistä eroon vähäksi aikaa kun a

Rv 27+3

Tässä taas tämän viikon masukuvaa. Maha on jatkanut kasvuaan, mutta vieläkään se ei näy ollenkaan takaapäin ja ei pahemmin edestäkään jos on esim. musta paita päällä. Kävin perjantaina pitkästä aikaa leffassa (ja onnistuin jopa istumaan sen 2h paikoillaan käymättä kertaakaan vessassa!). Leffassa oli aika voimakkaat musat ja pikkusella tosi vahvat potkut... Ilmeisesti mahatyyppi kuulee jo ääniä ulkomaailmasta. Lauantaina kierreltiin miehen kanssa koko päivä kaupoilla. Jaksoin reissun tosi hyvin, kiitos vaan sille kuka keksi tuon tukivyön. Ilman sitä en enää kävelis yhtään mihinkään. Koska tämä mun tissiosasto näköjään yhä jatkaa kasvuaan jouduin käydä ostamassa taas uudet rintsikat. Meinas kuulkaa usko loppua siellä sovituskopissa. Nyt mulla on tasan yhdet sopivat rintsikat, kokoa 75G!! Mä en edes halua tietää mihin sfääreihin nää tissit paisuu siinä vaiheessa kun alan imettää. Tänään kävin tallilla koiran kanssa rämpimässä lumisella pellolla, uimassa ja illalla vielä kävelylenki

2020 Case Korona

En ole kirjoittanut pitkään aikaan. Tämä vuosi on ollut aika haipakkaa. Tammikuussa lomailimme Sallassa. Helmikuussa olin lomautettuna lentoemännän työstä. Maaliskuussa lensin ja sairastelin. Huhtikuussa lähinnä nukuin univelkoja pois ja lepäsin. Toukokuussa aloitin kesätyöt entisessä työpaikassani. Tein koko kesän pelkästään etätöitä ja odotin milloin pääsisin taas lomautukselta lentämään. Kesällä tuli konkurssi ja koko Helsinki base suljettiin.  Olin keväällä hakenut opiskelemaan ja aloitin elokuussa opinnot ammattikorkeakoulussa. Pääsin opiskelemaan rakennusmestariksi. Elokuussa aloitin myös työpätkän lentokentällä. Yhtäkkiä olin täysipäiväinen opiskelija ja tein siinä sivussa kahta työtä. Koronan vuoksi lähes kaikki opinnot olivat etänä.  Syyskuun jälkeen sain jatkosopimuksen molemmista työpaikoista. En ole ikinä viihtynyt etätöissä, koska kaipaan kovasti sosiaalisia kontakteja. Aloin marraskuussa olla niin väsynyt, että irtisanouduin vanhasta työstä kesken määräaikaisuuden.  Nyt o