Siirry pääsisältöön

Yöryömijä

Tänään aamulla joskus 8 maissa laitoin pojan nukkumaan pinniksen ihan toiseen päähän mahalleen vaippasiltaan. Tunnin päästä heräsin siihen, että poika oli äheltänyt itsensä meidän pedin puolelle ja pötkötti siinä pää kohti mun jalkoja! Hetken seurailin sen touhuja, ja se todellakin punki jalkoja pepun alle ja siten pääsi eteenpäin möyrimään. Ei todellakaan tee tätä päiväsaikaan!

Kävimme myös hakemassa passin poliisilaitokselta. Valokuvan otto oli hankalaa hommaa. Valokuvaaja istutti pojan pallille ja mun piti tukea sitä alhaalta pepusta niin ettei omat kädet näy kuvassa. Poika heilu kuin heinämies.. lopulta kuva saatiin kuitenkin otettua.



Tänään onkin luvassa pakkailua, koska lähdemme huomenna viikon automatkalle. Suuntaamme ensin Lempäälän Ideaparkkiin, siitä Porin Yyteriin, Tuuriin ja lopuksi mökille.

Jee, taas yksi lukija on tullut lisää! Nyt meillä on jo 48 lukijaa, vielä kun tulee 2 lisää niin järjestän vauva-aiheisen arvonnan :)

Kommentit

  1. Simo on huippu! :) Aikamoinen liikuskelija. Hassua et vauvat tarvii nykyään oman passin..
    Hyvää matkaa!

    VastaaPoista
  2. Täällä kans möyritään, ei uskalla selkää edes hetkeksi kääntää, kun poika on hoitopöydällä. Mukavaa reissua teille!

    VastaaPoista
  3. Meillä on kans ryömintää havaittavissa,vaikka miten laittaa tilaa väliin niin eikös Julius oo kohta mönkiny kainaloon :) Ihana kun nukkuu kainalossa mut varsinainen patteri ainakin nyt kun on lämmintä muutenkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. heh, oon miettinyt et haistaakohan Simo jotenkin yöllä maidon ja lähtee sinnikkäästi mönkimään sitä kohden..

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lidl vs. Prisma

Käytiin eilen ostamassa loppuviikon ruokaostokset Lidlistä. Rahaa meni 39€ ja saimme kolme kassillista ruokaa. Veikkaan, että samoihin ostoksiin olisi Prismassa mennyt n.70€. No mitä sitten ostettiin? 4 x kevytmaito Luonnonjogurttia ja viiliä Rahkaa Maustettua ruokakermaa Fetaa Leipä (0,99€) Jalkapallosämpylöitä Omenoita Banaania Sipuleita Tomaattia Kurkkua Kinkkusuikaleita 700g jauhelihaa "Tuoreita" kalapuikkoja Kierrepastaa Mehutiivistettä Pari lamppua Säilykeananasta Säilykepersikoita Ketsuppia Ruuaksi teen kinkkupastaa, makaronilaatikkoa, lihapullia ja kalapuikkoja. Näistä meille riittää ainakin viidelle päivälle kun mies ei syö kotona lämmintä ruokaa. Ja nyt taas ihmettelen, miksei käydä Lidlissä useammin? Koska mieheni on bonusten perään? Melkoisen määrän bonusta pitäisi kerätä, että Lidl tulisi kalliimmaksi... Missä ruokakaupassa te tykkäätte käydä?

Me&i-arvonta!

Kaikkien teidän ihanien lukijoiden kunniaksi päätin järjestää arvonnan. Palkintona on Me&i cuddly bears body koossa 86/92cm. Menee värien puolesta niin tytölle kun pojallekin :) Kaikki lukijoiksi liittyneet ovat mukana yhdellä arvalla kommentoimalla tätä postausta. Kaksi arpaa saat jos linkität arvonnan omaan blogiisi. Osallistua voi sunnuntaihin 13.1 klo 20 asti.

Kalju finninaama

Sen lisäksi, että pojasta on tullut kalju päälaelta sille on iskenyt tajuton akne! Posket kukkii ihan hurjasti. Voikohan tuolle tehdä mitään? Toissailtana meillä vaan huudettiin. Teki vissiin maitotilausta, koska rauhottui tissillä. Joskus klo 23 sain pojan vihdoin nukkumaan ja nukkuikin 6h putkeen! Oli todella luksusta saada nukkua niin pitkät unet. Eilen mentiin koko päiväksi mun porukoille. Jestas mikä operaatio oli saada koira, vaunut, vauva kaukaloineen ja muut kamppeet autoon! Perillä oli onneksi tarjolla paljon innokasta lastenhoitoapua. Plus sata ja yks lastenhoitovinkkiä siitä miten hommat hoidettiin silloin 30 vuotta sitten..(huoh). Mamma itse lökötteli aurinkotuolissa lehtiä lueskellen ja nautti hyvistä ruuista. Isi lähti sillä aikaa veneelle ja fudismatsiin. En sitten ollut tajunnut, että sunnuntaina on pyhä ja kaupat kiinni. Meiltä oli vaipat loppu... Päivisin nyt noilla kestoilla on pärjäilty muutenkin, mutta öisin en oo niitä kertaakaan vielä käyttänyt. Huoltikselt