Siirry pääsisältöön

Meidän lauantai


Lauantaina isi lähti nostamaan venettä ja meillä ei ollut koko päivänä autoa. Päätettiin lähteä junalla keskustaan. Menomatka sujui kitinöittä... Laitan usein Fridan eteen istumaan, niin vältytään narinoilta.


Suunnattiin Stockan leluosastolle, josta Frida pitikin kantaa pois itkuraivareiden kera. Simo löysi kitaran, jonka kuulemma haluaa joulupukilta. Käytiin myös hypistelemässä joulukoristeita ja syömässä pipareita. Sitten suunnattiin ylimpään kerrokseen syömään. Söin salaattia ja lapsille otin lihapulla-annoksen puoliksi. Tikkarit maistui :) Eipä oo tainnut meidän muksut tikkareita ennen saada.



Ruuan jälkeen Frida nukahti. Jatkettiin Simon kanssa matkaa Starbucksiin.


Otin Gingerbread Latten ja Simo halusi kaakaon. Mun on monta kertaa pitänyt käydä Suomessa Starbucksilla, ja nyt vihdoin pääsin! Ulkomailla on vaan tullut monesti käytyä :)


Kaakao ja pipari maistui :)


Nähtiin myös joulupukki! Frida veteli edelleen sikeitä. Kierreltiin vielä vähän kauppoja. Löysin Zarasta Simolle ihania vaatteita. Tigerista ostettiin Simolle traktori ja Fridalle orava yölamppu.


Kotimatkalla Fridan piti saada istua omalla penkillä :)

Semmoinen oli meidän lauantai.

Ps. Käytiin tänään Simon kanssa korvalääkärillä. Molemmissa korvissa liimakorva :( Torstaina mennään putkitukseen.

Onko teillä kokemuksia putkituksesta?



Kommentit

  1. Meillä löytyi kuopukselta liimakorvat viime viikolla. Putkitusta varten on käyty jo keväällä korvapolin lääkärillä, mutta silloin ei putkittamaan vielä alettu. Kesä kun menee yleensä tulehduksitta, niin lääkäri päätti jättää putkituksem seuraavaan tulehdukseen. Joka oli nyt sitten. Saa nähdä koska itse toimenpide on. Täällä on 4-6kk jonot leikkauksiin. Ohuesti harmittaa että kuukausi sitten tehdyn kyynelkanavien sondeerauksen yhteydessä korvat oli puhtaat ja niitä ei putkitettu (tietenkään). Mutta nyt joutuu pieni taas uuteen nukutunseen ja toimenpiteeseen. Olis saanu samalla kerralla mennä molemmat.
    Meillä keskari toivoo kans kitaraa (ja saakin sen) kera migrofonin. Ja eka toivoo rummut (ja saa ne). Alkaa meillä meteli joulun jälkeen ;) keskari toivo myös esiintymislavaa, mutta sitä ei ole tulossa. Isänsä lupasi kesällä rakentaa pihalle lavan ja keskari on ihan intona siitä :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Rv 17

Heti alkuun masukuvaa rv 17+0. Maha on kasvanut ihan älyttömästi! Ja myös selkä on ollut kipeä, eikä ihme kun pitää tuota möhkälettä kannatella. Tässä vielä vertailun vuoksi masukuva viime viikolta (rv 16). Tässä maha on mun mielestä tosi paljon pienempi kuin rv 15. Mahan koko riippuu kyllä aika paljon siitä, mitä päivän aikana on syönyt. Tällä viikolla kävin ekaa kertaa koko raskausaikana uimahallissa. Tykkään uida ja normaalisti uin sen 0,5h + 0,5h tai sitten koko tunnin putkeen. Mutta nyt huomasin kuinka tämä raskaus on romahduttanut mun kestävyyskunnon ihan totaalisesti! Ekan 10 minuutin jälkeen oli pakko siirtyä sinne hitaiden radalle ja 20 min jälkeen olin jo niin poikki (ja kiukkuinen niiden hitaiden matelijauimareiden vuoksi), että oli pakko mennä saunaan huilaamaan. Ja maha tuntui uidessa siltä, että se vaan hidastaa koko touhua. Vähän kuin olisi uinut joku kivireppu mahassa! Ensi viikolla uusi yritys.. Pääsin niistä järkyttävistä päänsäryistä eroon vähäksi aikaa kun a

2020 Case Korona

En ole kirjoittanut pitkään aikaan. Tämä vuosi on ollut aika haipakkaa. Tammikuussa lomailimme Sallassa. Helmikuussa olin lomautettuna lentoemännän työstä. Maaliskuussa lensin ja sairastelin. Huhtikuussa lähinnä nukuin univelkoja pois ja lepäsin. Toukokuussa aloitin kesätyöt entisessä työpaikassani. Tein koko kesän pelkästään etätöitä ja odotin milloin pääsisin taas lomautukselta lentämään. Kesällä tuli konkurssi ja koko Helsinki base suljettiin.  Olin keväällä hakenut opiskelemaan ja aloitin elokuussa opinnot ammattikorkeakoulussa. Pääsin opiskelemaan rakennusmestariksi. Elokuussa aloitin myös työpätkän lentokentällä. Yhtäkkiä olin täysipäiväinen opiskelija ja tein siinä sivussa kahta työtä. Koronan vuoksi lähes kaikki opinnot olivat etänä.  Syyskuun jälkeen sain jatkosopimuksen molemmista työpaikoista. En ole ikinä viihtynyt etätöissä, koska kaipaan kovasti sosiaalisia kontakteja. Aloin marraskuussa olla niin väsynyt, että irtisanouduin vanhasta työstä kesken määräaikaisuuden.  Nyt o

Rv 27+3

Tässä taas tämän viikon masukuvaa. Maha on jatkanut kasvuaan, mutta vieläkään se ei näy ollenkaan takaapäin ja ei pahemmin edestäkään jos on esim. musta paita päällä. Kävin perjantaina pitkästä aikaa leffassa (ja onnistuin jopa istumaan sen 2h paikoillaan käymättä kertaakaan vessassa!). Leffassa oli aika voimakkaat musat ja pikkusella tosi vahvat potkut... Ilmeisesti mahatyyppi kuulee jo ääniä ulkomaailmasta. Lauantaina kierreltiin miehen kanssa koko päivä kaupoilla. Jaksoin reissun tosi hyvin, kiitos vaan sille kuka keksi tuon tukivyön. Ilman sitä en enää kävelis yhtään mihinkään. Koska tämä mun tissiosasto näköjään yhä jatkaa kasvuaan jouduin käydä ostamassa taas uudet rintsikat. Meinas kuulkaa usko loppua siellä sovituskopissa. Nyt mulla on tasan yhdet sopivat rintsikat, kokoa 75G!! Mä en edes halua tietää mihin sfääreihin nää tissit paisuu siinä vaiheessa kun alan imettää. Tänään kävin tallilla koiran kanssa rämpimässä lumisella pellolla, uimassa ja illalla vielä kävelylenki