Siirry pääsisältöön

Masentava syksy, masentava viikko


Oltiin viime viikonloppuna Imatralla Saimaan kylpylässä. Viimeksi oltiin siellä hotellin puolella, mutta nyt mies oli vuokrannut mökin koko viikoksi. Mulla ei ole mitään lomia enää jäljellä, niin tulin sitten töiden vuoksi kotiin yksin viikonlopun jälkeen. Lapset, mies ja anoppi jäi mökille vielä viideksi päiväksi.

Olin jotenkin odottanut noita yksinäisiä päiviä. Saisin tehdä iltaisin mitä huvittaa ja täällä olis kerrankin hiljaista ja rauhallista. 

Mutta tää viikko oli mulle ihan älyttömän raskas. Aamuisin en meinannut millään päästä ylös sängystä. Ulkoilutat koiraa tuolla pilkkopimeessä pakkasessa. Iltasin en saanut aikaseks mitään, katoin vaan telkkaria. En oo pitkään aikaan ollut yksin kotona ja välillä jopa pelkäsin (!!) täällä. Töissä oli vaikeeta, kaikki oli kipeenä ja olin itsekin ihan jumissa koko viikon. 

En enää osannutkaan olla yksin. Siis minä, joka oon aina viihtynyt hyvin yksikseni.

Perjantaina kun tulin töistä oli koko kööri tullut kotiin. Täällä on ollut koko viikonlopun kamala härdelli, huuto ja tappelu käynnissä. Mutta se onkin tavallaan ihan ihanaa.

Kommentit

  1. Heh, mulle just mies sanoi, etten enää osaa minnekään lähteä yksin. Tai no, kauppaan ehkä. Ennen niin hyvin yksin viihdyin ja reissasin pitkin maita ja mantuja ja nyt pitää saada aina joku mukaan.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Rv 17

Heti alkuun masukuvaa rv 17+0. Maha on kasvanut ihan älyttömästi! Ja myös selkä on ollut kipeä, eikä ihme kun pitää tuota möhkälettä kannatella. Tässä vielä vertailun vuoksi masukuva viime viikolta (rv 16). Tässä maha on mun mielestä tosi paljon pienempi kuin rv 15. Mahan koko riippuu kyllä aika paljon siitä, mitä päivän aikana on syönyt. Tällä viikolla kävin ekaa kertaa koko raskausaikana uimahallissa. Tykkään uida ja normaalisti uin sen 0,5h + 0,5h tai sitten koko tunnin putkeen. Mutta nyt huomasin kuinka tämä raskaus on romahduttanut mun kestävyyskunnon ihan totaalisesti! Ekan 10 minuutin jälkeen oli pakko siirtyä sinne hitaiden radalle ja 20 min jälkeen olin jo niin poikki (ja kiukkuinen niiden hitaiden matelijauimareiden vuoksi), että oli pakko mennä saunaan huilaamaan. Ja maha tuntui uidessa siltä, että se vaan hidastaa koko touhua. Vähän kuin olisi uinut joku kivireppu mahassa! Ensi viikolla uusi yritys.. Pääsin niistä järkyttävistä päänsäryistä eroon vähäksi aikaa kun a

2020 Case Korona

En ole kirjoittanut pitkään aikaan. Tämä vuosi on ollut aika haipakkaa. Tammikuussa lomailimme Sallassa. Helmikuussa olin lomautettuna lentoemännän työstä. Maaliskuussa lensin ja sairastelin. Huhtikuussa lähinnä nukuin univelkoja pois ja lepäsin. Toukokuussa aloitin kesätyöt entisessä työpaikassani. Tein koko kesän pelkästään etätöitä ja odotin milloin pääsisin taas lomautukselta lentämään. Kesällä tuli konkurssi ja koko Helsinki base suljettiin.  Olin keväällä hakenut opiskelemaan ja aloitin elokuussa opinnot ammattikorkeakoulussa. Pääsin opiskelemaan rakennusmestariksi. Elokuussa aloitin myös työpätkän lentokentällä. Yhtäkkiä olin täysipäiväinen opiskelija ja tein siinä sivussa kahta työtä. Koronan vuoksi lähes kaikki opinnot olivat etänä.  Syyskuun jälkeen sain jatkosopimuksen molemmista työpaikoista. En ole ikinä viihtynyt etätöissä, koska kaipaan kovasti sosiaalisia kontakteja. Aloin marraskuussa olla niin väsynyt, että irtisanouduin vanhasta työstä kesken määräaikaisuuden.  Nyt o

Rv 27+3

Tässä taas tämän viikon masukuvaa. Maha on jatkanut kasvuaan, mutta vieläkään se ei näy ollenkaan takaapäin ja ei pahemmin edestäkään jos on esim. musta paita päällä. Kävin perjantaina pitkästä aikaa leffassa (ja onnistuin jopa istumaan sen 2h paikoillaan käymättä kertaakaan vessassa!). Leffassa oli aika voimakkaat musat ja pikkusella tosi vahvat potkut... Ilmeisesti mahatyyppi kuulee jo ääniä ulkomaailmasta. Lauantaina kierreltiin miehen kanssa koko päivä kaupoilla. Jaksoin reissun tosi hyvin, kiitos vaan sille kuka keksi tuon tukivyön. Ilman sitä en enää kävelis yhtään mihinkään. Koska tämä mun tissiosasto näköjään yhä jatkaa kasvuaan jouduin käydä ostamassa taas uudet rintsikat. Meinas kuulkaa usko loppua siellä sovituskopissa. Nyt mulla on tasan yhdet sopivat rintsikat, kokoa 75G!! Mä en edes halua tietää mihin sfääreihin nää tissit paisuu siinä vaiheessa kun alan imettää. Tänään kävin tallilla koiran kanssa rämpimässä lumisella pellolla, uimassa ja illalla vielä kävelylenki