Siirry pääsisältöön

Pikkujoulukausi startattu

Lauantaina menimme miehen kanssa ensin kahdestaan syömään ja sieltä kaveriporukan pikkujouluihin. Aluksi oli tarkoitus jättää poika anopille hoitoon yön ajaksi. Noh, me molemmat tultiin sitten viimehetkillä siihen tulokseen ettei uskalleta jättää. Joten lähdimme autolla pikkujouluihin ja anoppi tuli meille lastenvahdiksi. Tulimme takaisin jo kymmeneltä. Poika oli anopin mukaan nukahtanut jo puoli kahdeksalta yöunille! Uskomatonta...

Nykyään hoitoon jättäminen on tosi paljon helpompaa. Simo tykkää juoda velliä pullosta ja on vellin myötä oppinut myös kitisemättä juomaan maitoa pullosta. Helpottaa mun harrastuksiin lähtöäkin kun nykyään mieskin voi hoitaa syötöt.

Ajattelin jatkavani imetystä tuonne huhtikuulle asti, mikäli vaan maitoa riittää. Yöimetykset on jääneet pois ja ekan kerran "saan" imettää aamulla klo 5. Puremisten ym. takia olen  miettinyt jos lopettaisinkin jo vähän aikaisemmin. Saa nähdä miten käy.. Ollaan vähän suunniteltu tammikuuksi ulkomaanreissua, joten siihen asti ainakin yritän imettää.

Varasin myös joulukuun alkuun Simolle neuvolasta painokontrollin. Välillä mietityttää annanko tarpeeksi ruokaa? Esim. eilinen meni suurimmalta osin rintamaidolla, päivällä sai puoli purkkia kasvissosetta + mandariinin ja kurkun paloja, illalla 1,5dl kauramaissivelliä ja iltapalaksi puoli purkkia 4-viljanpuuroa+päärynää keskenään sotkettuna. Lihaa/kanaa olen antanut joka toinen päivä.

Jouluksi ostin Simolle Lindexiltä tämän bodyn. Lisäksi oli tarjous, jos osti 30 eurolla lastenvaatteita sai 10 euroa alennusta. Joten pari joululahjaa plus tuo joulubody tuli maksamaan yhteensä n.20e.


Kuva Lindex Shop Online

Kommentit

  1. Voihan se olla että tuo ruokamäärä riittää, mutta hyvä tarkistella:) Lapset on niin erilaisia ja tuo rintamaito täyttää paremmin kuin korvike. Meidän kuukautta nuorempi tyttö syö aamulla ja illalla puuroa, 2 kertaa päivässä liharuokaa(puoli purkkia kerralla) ja kerran hedelmäsosetta. Maitoa menee joka aterialla ja illalla vielä ennen nukkumaanmenoa annan velliä. Välillä ruokaa menee enemmänkin. Meillä on menty korvikkeilla kolmikuisesta saakka, et vähän eri tilanne:) muutenkin meidän neiti on kasvanut vähän huonosti, joten joudumme tankkaamaan. Kannattaa kysyä neuvolasta mitä mieltä ne on! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ei ole tuota 7kk neuvolaa :/ Nyt annoin yksi päivä kokeeksi 2 lämmintä ateriaa ja kolmas ateria oli hedelmärahka. Illalla nukkumaan mennessä puklaili mitä ei normaalisti enää juurikaan tee. Eilen taas ei suostunut syömään kuin pari lusikallista perunaporkkanaa ja puoli purkillista kasvispastaa.. Sormiruuat onneksi maistuu :)

      Poista
  2. Me oltiin neuvolan pituuskontrollissa ja mietin kanssa annanko tarpeeksi ruokaa Minealle mutta ei sitä voi tuputtaa joka välissä. Minea syö puuroa aamulla, imetän pari kertaa aamupäivällä, lounaaksi purkillisen sosetta, välipalaksi hedlemäsosetta, päivälliseksi purkillisen sosetta, iltapalaksi puuroa ja yöllä joudun imettämään yleensä pari kertaa. Päivällä imetän tai annan tuttelia tarpeen vaatiessa. Kunhan voi hyvin ja kehittyy normaalisti niin luulisi saavan tarpeeksi ruokaa. Ataa niin paljn kuin lapsi syö :) nän minua neuvottiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu kaipa tuohon pitäisi luottaa, että lapsi syö sen minkä tarvitsee. Mulla vaan nuo neuvolan ohjeet kummittelee päässä, että 8kk iässä pitäisi syödä se 5 ateriaa päivässä.. No on tässä onneks vielä kuukausi aikaa siihen.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Rv 17

Heti alkuun masukuvaa rv 17+0. Maha on kasvanut ihan älyttömästi! Ja myös selkä on ollut kipeä, eikä ihme kun pitää tuota möhkälettä kannatella. Tässä vielä vertailun vuoksi masukuva viime viikolta (rv 16). Tässä maha on mun mielestä tosi paljon pienempi kuin rv 15. Mahan koko riippuu kyllä aika paljon siitä, mitä päivän aikana on syönyt. Tällä viikolla kävin ekaa kertaa koko raskausaikana uimahallissa. Tykkään uida ja normaalisti uin sen 0,5h + 0,5h tai sitten koko tunnin putkeen. Mutta nyt huomasin kuinka tämä raskaus on romahduttanut mun kestävyyskunnon ihan totaalisesti! Ekan 10 minuutin jälkeen oli pakko siirtyä sinne hitaiden radalle ja 20 min jälkeen olin jo niin poikki (ja kiukkuinen niiden hitaiden matelijauimareiden vuoksi), että oli pakko mennä saunaan huilaamaan. Ja maha tuntui uidessa siltä, että se vaan hidastaa koko touhua. Vähän kuin olisi uinut joku kivireppu mahassa! Ensi viikolla uusi yritys.. Pääsin niistä järkyttävistä päänsäryistä eroon vähäksi aikaa kun a

2020 Case Korona

En ole kirjoittanut pitkään aikaan. Tämä vuosi on ollut aika haipakkaa. Tammikuussa lomailimme Sallassa. Helmikuussa olin lomautettuna lentoemännän työstä. Maaliskuussa lensin ja sairastelin. Huhtikuussa lähinnä nukuin univelkoja pois ja lepäsin. Toukokuussa aloitin kesätyöt entisessä työpaikassani. Tein koko kesän pelkästään etätöitä ja odotin milloin pääsisin taas lomautukselta lentämään. Kesällä tuli konkurssi ja koko Helsinki base suljettiin.  Olin keväällä hakenut opiskelemaan ja aloitin elokuussa opinnot ammattikorkeakoulussa. Pääsin opiskelemaan rakennusmestariksi. Elokuussa aloitin myös työpätkän lentokentällä. Yhtäkkiä olin täysipäiväinen opiskelija ja tein siinä sivussa kahta työtä. Koronan vuoksi lähes kaikki opinnot olivat etänä.  Syyskuun jälkeen sain jatkosopimuksen molemmista työpaikoista. En ole ikinä viihtynyt etätöissä, koska kaipaan kovasti sosiaalisia kontakteja. Aloin marraskuussa olla niin väsynyt, että irtisanouduin vanhasta työstä kesken määräaikaisuuden.  Nyt o

Rv 27+3

Tässä taas tämän viikon masukuvaa. Maha on jatkanut kasvuaan, mutta vieläkään se ei näy ollenkaan takaapäin ja ei pahemmin edestäkään jos on esim. musta paita päällä. Kävin perjantaina pitkästä aikaa leffassa (ja onnistuin jopa istumaan sen 2h paikoillaan käymättä kertaakaan vessassa!). Leffassa oli aika voimakkaat musat ja pikkusella tosi vahvat potkut... Ilmeisesti mahatyyppi kuulee jo ääniä ulkomaailmasta. Lauantaina kierreltiin miehen kanssa koko päivä kaupoilla. Jaksoin reissun tosi hyvin, kiitos vaan sille kuka keksi tuon tukivyön. Ilman sitä en enää kävelis yhtään mihinkään. Koska tämä mun tissiosasto näköjään yhä jatkaa kasvuaan jouduin käydä ostamassa taas uudet rintsikat. Meinas kuulkaa usko loppua siellä sovituskopissa. Nyt mulla on tasan yhdet sopivat rintsikat, kokoa 75G!! Mä en edes halua tietää mihin sfääreihin nää tissit paisuu siinä vaiheessa kun alan imettää. Tänään kävin tallilla koiran kanssa rämpimässä lumisella pellolla, uimassa ja illalla vielä kävelylenki