Siirry pääsisältöön

Kulkupelejä

Päätin kirjotella nyt hieman näistä meidän kulkupeleistä.

Eniten käytän meidän Emmaljungan yhdistelmävaunuja. Jos lähden koiran kanssa lenkille, sullon itseni ja vaunut meidän minimaalisen pieneen hissiin. Koiran päästän vapaana kulkemaan ulko-ovelle (asumme kerrostalon 1.kerroksessa).

Rakastan tuota Emmaljungan pehmeää koppaa. Vaunulenkin jälkeen yleensä heivaan pojan pelkässä kopassa partsille jatkamaan unia. Nyt olen kokeeksi käyttänyt vaunuja myös ilman tuota koppaa, säätänyt istuinosan puolimakaavaan asentoon.



Maksoin käytetyistä vaunuista 120e kaikkine härpäkkeineen. Myös vaunuihin kuuluvaa susirumaa hoitolaukkua tulee käytettyä. Seisomalauta odottelee vielä varastosta mahdollista toista tulokasta.

Emmaljungia haukutaan paljon, ja ovathan ne toki painavat ja ei-niin-ketterät liikutella kaupunkiolosuhteissa. Me liikumme paljon hiekkateillä, metsäpoluilla ja hieman vaikeakulkuisemmassa maastossa. Tykkään siitä, että vaunujen jousitusta voi säätää. Junalla liikuttaessa vaunut ovat tarpeeksi vankat, jotta uskallan yksinkin ne työntää liuskoja pitkin eikä aina tarvitse käyttää hissiä. En muuten ymmärrä miten kolmipyöräisten vaunujen omistajat pääsevät noista liuskoista?

Toiseksi eniten käytän Manducaa. Lähinnä jos liikun tässä lähistöllä kaupoilla enkä käytä julkisia kulkuneuvoja. Olen meinaan sen verran pihi, että julkisiin otan aina vaunut mukaan kun pääsee ilmaiseksi kulkemaan. Kirpparikierroksille otan aina manducan mukaan, koska poika saattaa hermostua vaunuissa.

Aamuiset koiran pissatuslenkit hoidan välillä niin, että laitan pojan manducaan yöpuvussa ja puen päälleni jätti-ison untuvatakin. Pojalle riittää silloin päällisvaatteeksi pelkkä hattu päähän.

Manducankin ostin käytettynä 65 euron hintaan. Ehkä paras sijoitus ikinä. Aiemmin mulla oli myös käytettynä ostettu kantoliina, mutta myin sen pois koska en ikinä oppinut sitomaan sitä tarpeeksi tukevasti.



Manducan miinuspuolia on säätöjen vaikeus jos kantajia on kaksi. En myöskään ole vielä oppinut laittamaan poikaa manducaan selkäpuolelle yksin. Joten toistaiseksi reissut on tehty mahat vastakkain. Kesällä manducan kanssa voi tulla pidemmillä lenkeillä aikamoinen hiki. Näin talvisaikaan selviää kun muistaa itse pukea tarpeeksi vähän päälle.

Kolmantena käytän Gracon matkarattaita. Lähinnä automatkoilla. Tai jos lähden kuivalla kelillä keskustaan julkisilla. Nuo on niin kevyet, että jaksan yksinäänkin ne junaan nostaa. Mihinkään muualle kuin asfaltille/kauppakeskukseen en voi noita Gracoja suositella. Ovat kamalat työntää hiekkateillä. Lumesta puhumattakaan.


Graco Miraget maksoivat uutena 99 euroa. Äitini osti ne meille lahjaksi. Joten yhteensä meidän kulkuvälineisiin on mennyt rahaa 185 euroa.

Mitä teidän vaunut maksoivat ja oletteko olleet niihin tyytyväisiä?

Ps. Mulla on tänään ollut pienoista kriisiä. Poika nimittäin puri tosi kovaa molemmista tisseistä ja sen jälkeen en uskaltanut enää imettää. Onneksi löysin pakkasesta desin verran maitoa. Ja pumppasin sen jälkeen paniikissa vaivaiset 90ml pakkaseen hätävaraksi. En ole aikoihin joutunut pumppaamaan ja näköjään en heru pumpulle enää juurikaan :/ Tiedän, että poika saa varmasti imemällä tarvitsemansa määrän maitoa, mutta hieman tuo seuraava imetys kauhistuttaa!

Kommentit

  1. Meilläkin käytetään Emmaljungan yhdistelmiä, Gracon matkarattaita ja kantoliinaa. Meillä kanssa käytetyt vaunut ja hyvin on toiminut. Mun mielestä kevyet ja ketterät käyttää ja pääsee helposti vähän epätasaisemmallakin tiellä.

    VastaaPoista
  2. Meillä on myös Gracot ja Emmaljungan yhdistelmät. Toisinaan käytän myös kantoliinaa. Meillä nuo Emmaljungat ovat ihan ehdottomat, sillä täällä olisi turha yrittää millään keveillä, kääntyvillä etupyörillä puskea eteen päin hangessa tai metsälenkeillä.

    VastaaPoista
  3. Meillä ei mennyt vaunuihin rahaa ollenkaan, kun saatiin sekä vaunut että matkarattaat käytettyinä siskoltani. Oran vanhat vaunut on, hyvät ja tukevat. Ainoa harmistus on se, ettei koppa ole kova. Matkarattaat on Teutonian, ja ihan hyvin toimivat. Manducan ostin 99 euron hintaan, mutten ole hirveästi sitä käyttänyt. Rasittaa ne säädöt... Trikoinen liinakin löytyy, muttei sitäkään tule käytettyä. Ai niin, ja babybjörnkin saatiin siskolta.

    VastaaPoista
  4. Olenkin itse miettinyt miten saisin pojan manducaan ja pissitettyä koiran pikaisesti ja vaivattomasti näin kylmällä ilmalla ja tuo sinun tapasi kuulostaa hyvältä, joten taidanpa kokeilla. Täytyy vaan ensin löytää tarpeeksi iso toppatakki. :)

    VastaaPoista
  5. Meillä käytettynä ostetut teutonia rattaar, maksoi 150€. Eniten käytössä on ollut chiccon matkarattaat joihin sai kaukalon suoraan telakoitua ja nyt niitä käytetään ilman kaukaloa kun se on jo jäänyt pieneksi. Kaukalo, telakka ja matkarattaat maksoi 200€ käytettynä ja oli kyllä super hyvä hanknta. Mulla on matkarattaat aina takaluukussa. Niin ja joskus tarvittaessa käytetään ilmaiseksi saatua baby björn reppua. :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Rv 17

Heti alkuun masukuvaa rv 17+0. Maha on kasvanut ihan älyttömästi! Ja myös selkä on ollut kipeä, eikä ihme kun pitää tuota möhkälettä kannatella. Tässä vielä vertailun vuoksi masukuva viime viikolta (rv 16). Tässä maha on mun mielestä tosi paljon pienempi kuin rv 15. Mahan koko riippuu kyllä aika paljon siitä, mitä päivän aikana on syönyt. Tällä viikolla kävin ekaa kertaa koko raskausaikana uimahallissa. Tykkään uida ja normaalisti uin sen 0,5h + 0,5h tai sitten koko tunnin putkeen. Mutta nyt huomasin kuinka tämä raskaus on romahduttanut mun kestävyyskunnon ihan totaalisesti! Ekan 10 minuutin jälkeen oli pakko siirtyä sinne hitaiden radalle ja 20 min jälkeen olin jo niin poikki (ja kiukkuinen niiden hitaiden matelijauimareiden vuoksi), että oli pakko mennä saunaan huilaamaan. Ja maha tuntui uidessa siltä, että se vaan hidastaa koko touhua. Vähän kuin olisi uinut joku kivireppu mahassa! Ensi viikolla uusi yritys.. Pääsin niistä järkyttävistä päänsäryistä eroon vähäksi aikaa kun a

2020 Case Korona

En ole kirjoittanut pitkään aikaan. Tämä vuosi on ollut aika haipakkaa. Tammikuussa lomailimme Sallassa. Helmikuussa olin lomautettuna lentoemännän työstä. Maaliskuussa lensin ja sairastelin. Huhtikuussa lähinnä nukuin univelkoja pois ja lepäsin. Toukokuussa aloitin kesätyöt entisessä työpaikassani. Tein koko kesän pelkästään etätöitä ja odotin milloin pääsisin taas lomautukselta lentämään. Kesällä tuli konkurssi ja koko Helsinki base suljettiin.  Olin keväällä hakenut opiskelemaan ja aloitin elokuussa opinnot ammattikorkeakoulussa. Pääsin opiskelemaan rakennusmestariksi. Elokuussa aloitin myös työpätkän lentokentällä. Yhtäkkiä olin täysipäiväinen opiskelija ja tein siinä sivussa kahta työtä. Koronan vuoksi lähes kaikki opinnot olivat etänä.  Syyskuun jälkeen sain jatkosopimuksen molemmista työpaikoista. En ole ikinä viihtynyt etätöissä, koska kaipaan kovasti sosiaalisia kontakteja. Aloin marraskuussa olla niin väsynyt, että irtisanouduin vanhasta työstä kesken määräaikaisuuden.  Nyt o

Rv 27+3

Tässä taas tämän viikon masukuvaa. Maha on jatkanut kasvuaan, mutta vieläkään se ei näy ollenkaan takaapäin ja ei pahemmin edestäkään jos on esim. musta paita päällä. Kävin perjantaina pitkästä aikaa leffassa (ja onnistuin jopa istumaan sen 2h paikoillaan käymättä kertaakaan vessassa!). Leffassa oli aika voimakkaat musat ja pikkusella tosi vahvat potkut... Ilmeisesti mahatyyppi kuulee jo ääniä ulkomaailmasta. Lauantaina kierreltiin miehen kanssa koko päivä kaupoilla. Jaksoin reissun tosi hyvin, kiitos vaan sille kuka keksi tuon tukivyön. Ilman sitä en enää kävelis yhtään mihinkään. Koska tämä mun tissiosasto näköjään yhä jatkaa kasvuaan jouduin käydä ostamassa taas uudet rintsikat. Meinas kuulkaa usko loppua siellä sovituskopissa. Nyt mulla on tasan yhdet sopivat rintsikat, kokoa 75G!! Mä en edes halua tietää mihin sfääreihin nää tissit paisuu siinä vaiheessa kun alan imettää. Tänään kävin tallilla koiran kanssa rämpimässä lumisella pellolla, uimassa ja illalla vielä kävelylenki