Siirry pääsisältöön

Ruokahaaste ja vaippailua

Sain Alanikselta haasteen kertoa meidän yhden päivän ruokailuista. Tässä lauantain ruokailuja:

Päiväruoka: kasviksia ja broilerinlihaa soseena (1/3 pienestä purkista)
Iltaruoka: keitettyjä bataatti- ja porkkanalohkoja (joita miehen kanssa söimme aiemmin lounaalla)
Iltapala: 1dl kauramaissivelliä

Viime viikolla kokeilin ensimmäisen kerran antaa lihaa soseena. Ajattelin aloitella lihoja vasta 7kk iässä, mutta muskarissa kaverin lapselta jäi purkki kesken ja päätin kokeilla. Ja hienosti upposi naudanlihasose! Tais olla tää meidän mies vaan lihansyöjä kun ei nuo muut soseet aluksi uponneet ei sitten millään.

Piltin kasvis-naudanlihasose ja kasvis-broilersose maistuivat myös omaan makuuni ihan ok:lta, joten näitä ostan varmasti lisää. Tarkoituksena olisi myös keitellä broileria ja naudanlihaa pakkaseen. Tällä viikolla kokeilen myös tarjota sormiruokana keitettyä kananmunaa.

Suurin syy miksi en halua ostaa kasvissoseita kaupanhyllyltä on se, että ne haisevat ja maistuvat ihan järkyttävän pahoilta. En ainakaan vielä itse ole onnistunut tekemään pahalta haisevia kasvissoseita...

Mietin myös voisiko ihan tavallista 4-viljan puuroa pakastaa valmiiksi annoksiksi jos keittelisin sen joukkoon päärynää.. Vai meneekö puuro (veteen keitetty) pakkasessa huonoksi?

Babylandin taskuvaippa

Meiltä on jäänyt suurin osa kestovaipoista pieniksi ja päätin myydä ne. Ostin yhden Bumgeniuksen luomu AIO-vaipan kokeeksi uutena (22e, kyllä kirpasi!) ja sen jälkeen 3kpl käytettyjä samanlaisia (10e/kpl). Nuo on mun ihan lempparikestoja tällä hetkellä. Lisäksi hankin käytettynä erikuosisia Babylandin taskuvaippoja. Näiden lisäksi käytössä on yksi Myllymuksujen tähtikuosinen vanhempi läpällinen taskuvaippa. Imuina käytän Myllymuksujen bambuliinoja, vanhasta froteepyyhkeestä leikattuja suikaleita ja mikrokuitua.

Näillä yhdeksällä kestovaipalla olemme pärjäilleet hyvin. Aamun ekaksi vaipaksi laitan aina kertakäyttövaipan. Aamuisin tulee aina megapissa, jota ei mikään kesto oikein pitele. Samoin yöllä, reissussa ja silloin kun laiskottaa käytän kertakäyttövaippoja. Kotona ollessa päivässä menee keskimäärin 4kpl kestoja, ja pesen niitä parin päivän välein muun pyykin ohessa.

Vaipanvaihdosta on tullut varsin haastava hetki, ei meinaa poika pysyä paikoilleen ollenkaan. Ostin kokeeksi Muumin 5-koon housuvaippoja ja niitä ollaan nyt käytetty päivisin. Muuten käytetään Lidlin Toujours 4-koon teippivaippoja.

Olisikin kiva tietää mitä vaippoja teillä käytetään?

Kommentit

  1. Pelkkiä kestovaippoja. Suurin osa on taskuvaippoja, muutama aio ja muutama sisävaippa. Yövaippoja on 4kpl hahtuvahullulta. Muut vaipat on sekalaisilta valmistajilta. Suurin osa ostettu käytettynä :) En varmaan tietäisi millaista vaippaa ostaa kaupasta jos kertiksiä pitäisi jostain syystä käytää :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nostan kyllä hattua teille kun olette pärjänneet pelkillä kestovaipoilla :) Tekisi itsekin mieli joskus kokeilla mikä kesto toimisi yöllä parhaiten.
      Mikä Hahtuvahullujen vaippa teillä on käytössä öisin?

      Poista
  2. Nuo lidlin vaipat on nyt meilläkin käytössä, ihan mahtava hinta- laatu suhde! Kestoja lupasin käyttää vain jos joku ne tulee pesemään, eikä vapaaehtoisia ole ilmaantunut. Meillä asuu kaksi "läpipaskojaa", joten parhaimpina päivinä vaihdetaan jopa reilu 10 kakkavaippaa, muinakin päivinä yleensä vähintään kuusi, eli ei kestoja/kalliita vaippoja meille kiitos :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon tehnyt vertailua Lidlin, Citymarketin ja Prisman vaipoista. Halvin vaippa koossa 4 on Lidlin Toujours. Seuraavaksi halvin on Natyn vaippa Prismassa. Citymarketissa on usein tarjouksessa 3 vaippapakettia ja tarjoushintaisetkin Pampersit ja Liberot on kalliimpia kuin Lidlin vaipat.

      Meilläkin poika oli varsinainen läpipasko siihen asti kun alkoi saamaan kiinteitä. Saattoi esim. yhden illan aikana kakata 4 kertaa. Kieltämättä tuo kakkavaippojen peseminen välillä v*tuttaa, mutta nyt meillä on tullut jonkin sortin "kakkarytmi" ja yleensä kakka tulee aina aamun ekaan vaippaan. Sen jälkeen voi sitten laittaa kestovaippoja turvallisin mielin.

      Poista
  3. Mun on pitänyt Lidlin vaippoja ostaa samalla kun käyn kapungissa, mutten ikinä muista! :-D Me käytetään Liberon nelosia, mutta viimeksi äsken pojan vääntelehtiessä mietin, että pitäisiköhän kokeilla jo housuvaippoja :D

    Mä rupesin viime viikolla antamaan Eemille (5kk) lihasoseita ja hyvin uppoaa pieni purkillinen meillä. Oon ostanut kaupasta kokeiluun lihasoseita ja viime viikolla tein itse pakkaseen kasvis-naudanlihasosetta ja siitäkin poika tykkäsi kovasti.

    Mä yritän pääosin tehdä soseet itse, mutta kaapista löytyy reissuja varten kaupansoseitakin. Mutta esim. piltin peruna-kukkakaali ja bonan maissi on pannassa, koska ne haisi mun nenään niin pahalta! Ja pe-kusoseen maistaminen sai aikaan oksennusreaktion. Eli siis ostan vaan sellaisia soseita kaupasta, joista pystyn itse oksentamatta maistamaan. Bonan kasviksia, piltin pe-po ja bonan bataatti-kesäkurpitsa on ollut lemppareita, niin äidin kuin pojankin mielestä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Simo oppi vähän aikaa sitten kääntymään mahalteen tossa meidän "riippukeinu"-mallisella hoitopöydällä ja joudun vaihtamaan vaipat nykyään sohvalla tai lattialla. Paljon helpompi on noi housuvaipat sujauttaa jalkaan!

      Poista
  4. Lidlin vaippoja, mutta yöksi taidan ostaa pampersit. Tulee öisin niin paljon pissaa, että vaippa on ihan märkä. Kestoja en ole saanut käytettyä, vaikka kovasti ajattelin. Ei jaksa, tää seitsemän hengen hullunmylly kun vaatii veronsa. Helpotan arkea sit kertakäyttövaipoilla... :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä taas toi Lidlin nelonen toimii parhaiten yövaippana. Tosin nyt kun ei enää syö pitkin yötä niin ei pissaakaan tule niin paljon kuin ennen...

      En varmaan itse selviäisi tuosta seitsemän hengen talouden pyörityksestä viikkoakaan :) Onko teillä muuten sellainen järjestely, että joka toinen viikonloppu olette kolmistaan?

      Poista
    2. Joo, näin on toiminut jo muutaman vuoden ja hyvä niin. Vaikka lapset ihania ovatkin, niin hengähdystauko tulee välillä tarpeeseen. Vauvakin saa silloin vanhempien jakamattoman huomion, mikä on ihan hyvä sekin. :)

      Voi kun meilläkin tuo yösyöminen vähentyisi! Ei ole auttanut vellit eikä puurot, vaan poika heräilee edelleen pitkin yötä. Ei tosin ihan aina syö, vaan äkisee mitä lie.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Rv 17

Heti alkuun masukuvaa rv 17+0. Maha on kasvanut ihan älyttömästi! Ja myös selkä on ollut kipeä, eikä ihme kun pitää tuota möhkälettä kannatella. Tässä vielä vertailun vuoksi masukuva viime viikolta (rv 16). Tässä maha on mun mielestä tosi paljon pienempi kuin rv 15. Mahan koko riippuu kyllä aika paljon siitä, mitä päivän aikana on syönyt. Tällä viikolla kävin ekaa kertaa koko raskausaikana uimahallissa. Tykkään uida ja normaalisti uin sen 0,5h + 0,5h tai sitten koko tunnin putkeen. Mutta nyt huomasin kuinka tämä raskaus on romahduttanut mun kestävyyskunnon ihan totaalisesti! Ekan 10 minuutin jälkeen oli pakko siirtyä sinne hitaiden radalle ja 20 min jälkeen olin jo niin poikki (ja kiukkuinen niiden hitaiden matelijauimareiden vuoksi), että oli pakko mennä saunaan huilaamaan. Ja maha tuntui uidessa siltä, että se vaan hidastaa koko touhua. Vähän kuin olisi uinut joku kivireppu mahassa! Ensi viikolla uusi yritys.. Pääsin niistä järkyttävistä päänsäryistä eroon vähäksi aikaa kun a

2020 Case Korona

En ole kirjoittanut pitkään aikaan. Tämä vuosi on ollut aika haipakkaa. Tammikuussa lomailimme Sallassa. Helmikuussa olin lomautettuna lentoemännän työstä. Maaliskuussa lensin ja sairastelin. Huhtikuussa lähinnä nukuin univelkoja pois ja lepäsin. Toukokuussa aloitin kesätyöt entisessä työpaikassani. Tein koko kesän pelkästään etätöitä ja odotin milloin pääsisin taas lomautukselta lentämään. Kesällä tuli konkurssi ja koko Helsinki base suljettiin.  Olin keväällä hakenut opiskelemaan ja aloitin elokuussa opinnot ammattikorkeakoulussa. Pääsin opiskelemaan rakennusmestariksi. Elokuussa aloitin myös työpätkän lentokentällä. Yhtäkkiä olin täysipäiväinen opiskelija ja tein siinä sivussa kahta työtä. Koronan vuoksi lähes kaikki opinnot olivat etänä.  Syyskuun jälkeen sain jatkosopimuksen molemmista työpaikoista. En ole ikinä viihtynyt etätöissä, koska kaipaan kovasti sosiaalisia kontakteja. Aloin marraskuussa olla niin väsynyt, että irtisanouduin vanhasta työstä kesken määräaikaisuuden.  Nyt o

Rv 27+3

Tässä taas tämän viikon masukuvaa. Maha on jatkanut kasvuaan, mutta vieläkään se ei näy ollenkaan takaapäin ja ei pahemmin edestäkään jos on esim. musta paita päällä. Kävin perjantaina pitkästä aikaa leffassa (ja onnistuin jopa istumaan sen 2h paikoillaan käymättä kertaakaan vessassa!). Leffassa oli aika voimakkaat musat ja pikkusella tosi vahvat potkut... Ilmeisesti mahatyyppi kuulee jo ääniä ulkomaailmasta. Lauantaina kierreltiin miehen kanssa koko päivä kaupoilla. Jaksoin reissun tosi hyvin, kiitos vaan sille kuka keksi tuon tukivyön. Ilman sitä en enää kävelis yhtään mihinkään. Koska tämä mun tissiosasto näköjään yhä jatkaa kasvuaan jouduin käydä ostamassa taas uudet rintsikat. Meinas kuulkaa usko loppua siellä sovituskopissa. Nyt mulla on tasan yhdet sopivat rintsikat, kokoa 75G!! Mä en edes halua tietää mihin sfääreihin nää tissit paisuu siinä vaiheessa kun alan imettää. Tänään kävin tallilla koiran kanssa rämpimässä lumisella pellolla, uimassa ja illalla vielä kävelylenki