Siirry pääsisältöön

Vuonna 2012

Tammikuu

Vuodenvaihteessa muutin kirjat virallisesti tänne miehen luokse. Raskausmaha alkoi olla jo varsin näkyvä ja aloin käymään mammajoogassa. Kärsin liitoskivuista ja vaapuin kuin ankka raahaten toista jalkaa perässäni. Ensimmäiset harjoitussupistukset ilmaantuivat. Sinnittelin töissä.

Helmikuu

Kävimme perhevalmennuksessa. Aloin olla jo niin paksussa kunnossa, että äitiyshousut hajosi. Koirakin tuli valeraskaaksi. Jäin töistä sairaslomalle kolme viikkoa ennen varsinaisen äitiysloman alkua.

Maaliskuu

Juhlittiin baby showereita. Supistelut jatkui, närästi jatkuvasti. Olo oli tuskainen.


Huhtikuu

Teimme viimeisiä hankintoja vauvaa ajatellen. Neuvolatäti veikkaili, että yliajalle mennään. Olin raivona. Pakkasin sairaalalaukkua. Hörpin epätoivoisena vadelmanlehtiteetä. Loppukuusta pieni poikamme päätti vihdoin tulla maailmaan, 10 päivää myöhässä.


Toukokuu

Imetin, imetin ja imetin. Loppukuusta pojalle iski akne ja hiukset lähti. Ensimmäiset hymytkin saatiin.



Kesäkuu

Vietimme juhannusta kaveriporukan kanssa mökillä veneillen. Sain rintatulehduksen. Vietimme nimiäisiä.


Heinäkuu

Loman jälkeen karistimme raskauskiloja (mies myös).  Reissasimme pitkin Suomea autolla ja veneilimme.

Elokuu

Vietimme ihania kesäisiä lomapäiviä. Maisteltiin ensimmäisiä soseita.


Syyskuu

Matkustimme viikoksi Kreikkaan. Käytiin jeesusmuskarissa ja vauvauinnissa. Vierailtiin myös muutamissa häissä ja valmistujaisjuhlissa vauvan kanssa. Tehtiin hampaita ja valvottiin öitä itkien.


Lokakuu

Ensilumi! Syötiin sormiruokia. Kärsin unettomuudesta ja mietin töihinmenoa. Poika täytti puolivuotta.


Marraskuu

Olin ymmälläni, meille syntyisi heinäkuussa uusi vauva!

Joulukuu

Käytiin np-ultrassa. Kerrottiin raskaudesta muillekin. Simo lopetti imemisen ja vietti ensimmäistä joulua.

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Rv 17

Heti alkuun masukuvaa rv 17+0. Maha on kasvanut ihan älyttömästi! Ja myös selkä on ollut kipeä, eikä ihme kun pitää tuota möhkälettä kannatella. Tässä vielä vertailun vuoksi masukuva viime viikolta (rv 16). Tässä maha on mun mielestä tosi paljon pienempi kuin rv 15. Mahan koko riippuu kyllä aika paljon siitä, mitä päivän aikana on syönyt. Tällä viikolla kävin ekaa kertaa koko raskausaikana uimahallissa. Tykkään uida ja normaalisti uin sen 0,5h + 0,5h tai sitten koko tunnin putkeen. Mutta nyt huomasin kuinka tämä raskaus on romahduttanut mun kestävyyskunnon ihan totaalisesti! Ekan 10 minuutin jälkeen oli pakko siirtyä sinne hitaiden radalle ja 20 min jälkeen olin jo niin poikki (ja kiukkuinen niiden hitaiden matelijauimareiden vuoksi), että oli pakko mennä saunaan huilaamaan. Ja maha tuntui uidessa siltä, että se vaan hidastaa koko touhua. Vähän kuin olisi uinut joku kivireppu mahassa! Ensi viikolla uusi yritys.. Pääsin niistä järkyttävistä päänsäryistä eroon vähäksi aikaa kun a

2020 Case Korona

En ole kirjoittanut pitkään aikaan. Tämä vuosi on ollut aika haipakkaa. Tammikuussa lomailimme Sallassa. Helmikuussa olin lomautettuna lentoemännän työstä. Maaliskuussa lensin ja sairastelin. Huhtikuussa lähinnä nukuin univelkoja pois ja lepäsin. Toukokuussa aloitin kesätyöt entisessä työpaikassani. Tein koko kesän pelkästään etätöitä ja odotin milloin pääsisin taas lomautukselta lentämään. Kesällä tuli konkurssi ja koko Helsinki base suljettiin.  Olin keväällä hakenut opiskelemaan ja aloitin elokuussa opinnot ammattikorkeakoulussa. Pääsin opiskelemaan rakennusmestariksi. Elokuussa aloitin myös työpätkän lentokentällä. Yhtäkkiä olin täysipäiväinen opiskelija ja tein siinä sivussa kahta työtä. Koronan vuoksi lähes kaikki opinnot olivat etänä.  Syyskuun jälkeen sain jatkosopimuksen molemmista työpaikoista. En ole ikinä viihtynyt etätöissä, koska kaipaan kovasti sosiaalisia kontakteja. Aloin marraskuussa olla niin väsynyt, että irtisanouduin vanhasta työstä kesken määräaikaisuuden.  Nyt o

Viikko 7 + jotain

Olin viikonloppuna ratsastusleirillä. Kieltämättä oli ihanaa päästä laukkailemaan pitkin peltoja, hyppäämään maastoesteitä ja uittamaan hevosia. Unohdin melkein kokonaan olevani raskaana. Iltaisin teki ihan tajuttomasti mieli päärynäsiideriä. Nukahdin joka ilta siinä ysin maissa muiden jäädessä saunomaan ja juomaan olutta. Veneilijä lähti pariksi päiväksi Lappiin ja joudun nyt taas hengailemaan yksin täällä sen asunnolla alkuviikon. Ennen mä suorastaan rakastin yksin oloa, mutta nyt tää on jotenkin vaikeeta. Mun pitäisi tässä viimeistään ennen vauvan syntymää siirtää kirjat virallisesti tänne. Veneilijä vaihtoi jo huonejärjestystä niin, että meidän makkarista pääsee partsille ja suoraan vessaan (koska ravaan siellä kaiket yöt). Ja vauvan huoneeksi tulee isompi makkari. Siinä vaiheessa kun alan maalaamaan sitä toista makkaria vaaleanpunaiseksi tai -siniseksi niin mut saa kyllä oikeasti ampua.. Töissä ei myöskään kenellekään ole enää epäselvää se, että olen paksuna. Joku on ystävälli