Siirry pääsisältöön

Korkeasaaressa


Eilen käytiin Korkeasaaressa. Päätettiin lähteä autolla liikenteeseen, koska yhdistelmä juna+metro+bussi ei oikein houkutellut. Auton sai Mustikkamaalle hyvin parkkiin ja siitä oli vielä n. 1km kävelymatkaa Korkeasaareen menevälle sillalle. Oltiin heti aamusta kymmenen jälkeen paikalla - ja niin myös monta, monta koululais- ja tarharyhmää. Liput maksoivat 12e per aikuinen, lapsi pääsi ilmaiseksi. Varsin kohtuullinen hinta mun mielestä. 

Mutta joo.. eipä nuo eläimet tuota 1-vuotiasta vielä kovin kiinnostaneet. Siisteintä taisi olla kun pääsi maahan möyrimään, leikkipaikka ja kahden tulitikun löytyminen. Meidän aikuisten mielestä paikka oli ihan kiva. Toki ei ehkä yhtä hieno kuin esim. Hampurin eläintarha tai yhtä eksoottinen kuin Kantonin eläintarha Kiinassa, missä olen tainnut itse viimeksi käydä...

Otimme omat eväät mukaan, koska Korkeasaaressa kaikki ruuat ym. ostettavat olivat aika kalliita. Pehmis maksoi sen 3,8e ja kahvikin melkein 3e. Hauskin eläimistä oli ehdottomasti uiskenteleva saukko, joka muistutti ihan meidän mäyräkoiraa :)

Näillä viikoilla (rv 35) pidemmät kävelyt vaan alkaa olla meikäläiselle aika tuskaa. Ja vessassa piti rampata puolen tunnin välein...

Kommentit

  1. Heh, lapsen ilahduttaminen on siis aika helppoa, kunhan löytyy möyrintämaastoa. Tänä kesänä aion silti viedä pojan katsomaan lampaita ja muita maatalon elukoita.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Rv 17

Heti alkuun masukuvaa rv 17+0. Maha on kasvanut ihan älyttömästi! Ja myös selkä on ollut kipeä, eikä ihme kun pitää tuota möhkälettä kannatella. Tässä vielä vertailun vuoksi masukuva viime viikolta (rv 16). Tässä maha on mun mielestä tosi paljon pienempi kuin rv 15. Mahan koko riippuu kyllä aika paljon siitä, mitä päivän aikana on syönyt. Tällä viikolla kävin ekaa kertaa koko raskausaikana uimahallissa. Tykkään uida ja normaalisti uin sen 0,5h + 0,5h tai sitten koko tunnin putkeen. Mutta nyt huomasin kuinka tämä raskaus on romahduttanut mun kestävyyskunnon ihan totaalisesti! Ekan 10 minuutin jälkeen oli pakko siirtyä sinne hitaiden radalle ja 20 min jälkeen olin jo niin poikki (ja kiukkuinen niiden hitaiden matelijauimareiden vuoksi), että oli pakko mennä saunaan huilaamaan. Ja maha tuntui uidessa siltä, että se vaan hidastaa koko touhua. Vähän kuin olisi uinut joku kivireppu mahassa! Ensi viikolla uusi yritys.. Pääsin niistä järkyttävistä päänsäryistä eroon vähäksi aikaa kun a

2020 Case Korona

En ole kirjoittanut pitkään aikaan. Tämä vuosi on ollut aika haipakkaa. Tammikuussa lomailimme Sallassa. Helmikuussa olin lomautettuna lentoemännän työstä. Maaliskuussa lensin ja sairastelin. Huhtikuussa lähinnä nukuin univelkoja pois ja lepäsin. Toukokuussa aloitin kesätyöt entisessä työpaikassani. Tein koko kesän pelkästään etätöitä ja odotin milloin pääsisin taas lomautukselta lentämään. Kesällä tuli konkurssi ja koko Helsinki base suljettiin.  Olin keväällä hakenut opiskelemaan ja aloitin elokuussa opinnot ammattikorkeakoulussa. Pääsin opiskelemaan rakennusmestariksi. Elokuussa aloitin myös työpätkän lentokentällä. Yhtäkkiä olin täysipäiväinen opiskelija ja tein siinä sivussa kahta työtä. Koronan vuoksi lähes kaikki opinnot olivat etänä.  Syyskuun jälkeen sain jatkosopimuksen molemmista työpaikoista. En ole ikinä viihtynyt etätöissä, koska kaipaan kovasti sosiaalisia kontakteja. Aloin marraskuussa olla niin väsynyt, että irtisanouduin vanhasta työstä kesken määräaikaisuuden.  Nyt o

Viikko 7 + jotain

Olin viikonloppuna ratsastusleirillä. Kieltämättä oli ihanaa päästä laukkailemaan pitkin peltoja, hyppäämään maastoesteitä ja uittamaan hevosia. Unohdin melkein kokonaan olevani raskaana. Iltaisin teki ihan tajuttomasti mieli päärynäsiideriä. Nukahdin joka ilta siinä ysin maissa muiden jäädessä saunomaan ja juomaan olutta. Veneilijä lähti pariksi päiväksi Lappiin ja joudun nyt taas hengailemaan yksin täällä sen asunnolla alkuviikon. Ennen mä suorastaan rakastin yksin oloa, mutta nyt tää on jotenkin vaikeeta. Mun pitäisi tässä viimeistään ennen vauvan syntymää siirtää kirjat virallisesti tänne. Veneilijä vaihtoi jo huonejärjestystä niin, että meidän makkarista pääsee partsille ja suoraan vessaan (koska ravaan siellä kaiket yöt). Ja vauvan huoneeksi tulee isompi makkari. Siinä vaiheessa kun alan maalaamaan sitä toista makkaria vaaleanpunaiseksi tai -siniseksi niin mut saa kyllä oikeasti ampua.. Töissä ei myöskään kenellekään ole enää epäselvää se, että olen paksuna. Joku on ystävälli