Tänään tais olla se päivä jolloin 3kk jatkunut univaje alkoi näkyä meikäläisen pääkopassa. Yö meni hyvin, tyttö söi vaan kerran. Vissiin nukkuin huonossa asennossa tyttö kainalossa, koska koko päivän pää oli ihan jumissa. Tajusin vasta illalla ottaa särkylääkettä.
Meidän porukat tuli tänne ja toi lounasta. Puhuin miehen kanssa puhelimessa siitä kun uus pesukone lähti liikkeelle lingotessa. Kuulemma sitä ei olis vielä saanut käyttää, olen vitun idiootti ja sitä rataa. Olisin varmaan alkanu poraamaan samantien jos ne porukat ei olis ollu meillä just sillon. Yritin siinä sitten loppupäivän teeskennellä normaalia.
Mies tulee kotiin ihan niinkun mitään ei olis tapahtunutkaan. Ihmettelee vaan miten en taaskaan kuuntele mitään mitä se sanoo ja kysyn samoja asioita aina uudelleen. Oon joku sata kertaa kyllä sanonut, että se johtuu tästä univajeesta. Mies siinä sitten kuumeisesti miettii, että mitä pitäs tehdä. No olisko vastaus vaikka se, että saisin joskus nukkua? Viime viikonloppunakin se olin minä joka ne yösyötöt hoisin vaikka yöllä ite kotiin tulinkin.
Lähdin koiran kans metsälenkille tonne pimeeseen ja alkumatkan vaan porasin. Se lenkki teki kyllä hyvää ja sain itteäni vähän koottua.
Oltiin puhuttu, että tehdään tänään lettuja. No nyt sit Simo menikin jo nukkumaan ja mies lähti kaverilleen, joten olis kuulemma parasta ettei niitä tehdä tänään. Että näin.
Että täällä sitä nyt yksin istutaan ja aattelin kyllä paistaa ne perkeleen letut ja syödä ne kaikki ihan itse.
Onkohan mulla menkat alkamassa tai jotain?
Meidän porukat tuli tänne ja toi lounasta. Puhuin miehen kanssa puhelimessa siitä kun uus pesukone lähti liikkeelle lingotessa. Kuulemma sitä ei olis vielä saanut käyttää, olen vitun idiootti ja sitä rataa. Olisin varmaan alkanu poraamaan samantien jos ne porukat ei olis ollu meillä just sillon. Yritin siinä sitten loppupäivän teeskennellä normaalia.
Mies tulee kotiin ihan niinkun mitään ei olis tapahtunutkaan. Ihmettelee vaan miten en taaskaan kuuntele mitään mitä se sanoo ja kysyn samoja asioita aina uudelleen. Oon joku sata kertaa kyllä sanonut, että se johtuu tästä univajeesta. Mies siinä sitten kuumeisesti miettii, että mitä pitäs tehdä. No olisko vastaus vaikka se, että saisin joskus nukkua? Viime viikonloppunakin se olin minä joka ne yösyötöt hoisin vaikka yöllä ite kotiin tulinkin.
Lähdin koiran kans metsälenkille tonne pimeeseen ja alkumatkan vaan porasin. Se lenkki teki kyllä hyvää ja sain itteäni vähän koottua.
Oltiin puhuttu, että tehdään tänään lettuja. No nyt sit Simo menikin jo nukkumaan ja mies lähti kaverilleen, joten olis kuulemma parasta ettei niitä tehdä tänään. Että näin.
Että täällä sitä nyt yksin istutaan ja aattelin kyllä paistaa ne perkeleen letut ja syödä ne kaikki ihan itse.
Onkohan mulla menkat alkamassa tai jotain?
Voi sinua! Mie pystyn niin samaistuun sinun päivään. Mulla on vastaavia päiviä ollu jo pitkään. Niin pitkään että mietin välillä jopa eroa. Ja nyt musta tuntuu että appivanhemmatki on mua vastaan. Kai se on tää univaje. Ko en mie yksin kuitenkaan haluais lasten kans olla.
VastaaPoistaHalaus! Onneksi noi pienet syö kohta jo puuroa ja muuta ja unet pitenee. Meilläkin.
Sun mies pitäis kyl tukea ja auttaa enemmän. Voimia ♡
VastaaPoistaSano miehelle että paista ite lettus. Ja nuku, mikäli vaan voit. Muistuta sitä että on se hänenkin lapsi. Jaksamista, varmasti on rankkaa hoitaa lapset ja vielä sietää yhtä lapsellista.
VastaaPoistaSiis että on ne hänenkin lapset :) tulee puhuttua yksikössä koska muistutan omaa miestä toisinaan omasta lapsestaan :P
VastaaPoistaTsemppihalit!
VastaaPoistaVoi sinua! :( Tsemppiä sinne!
VastaaPoistaUuh miehet....Kovasti jaksamista!
VastaaPoista