Siirry pääsisältöön

Viimeisiä viedään!

Tänään miehen viiden viikon kesäloma loppui ja ollaan pojan kanssa kaksistaan kotona. Eilen käytiin vikan lomapäivän kunniaksi kaksistaan kylpylässä, leffassa ja syömässä Jumbon kreikkalaisessa. Oli oikein kiva päivä ja samalla poika sai totuttelua hoidosta anopin luona. Poika kyllä näkee anoppia useita kertoja viikossa, mutta nyt ei ole kesän aikana juurikaan ollut hoidossa.

Eilen kävin myös neuvolassa. Kaikki oli hyvin, painoa tullut taas 500g/vko ja hemoglobiini mystisesti noussut 135:een (en ole syönyt lisärautaa tässäkään raskaudessa). Oma neuvolatätini oli lomalla ja mulla oli oikein kiva tuuraava neuvolatäti. Kyselin siitä eikö mulla todellakaan ole mitään painoarviota ja päästetäänkö raskaus todellakin rv 41+5 yliaikaiskontrolliin asti tästä raskausdiabeteksesta huolimatta. Kuulemma päästetään kun sf-mitta menee keskikäyrän alapuolella, sokruarvot on pysyneet hyvinä ja mikään ei viittaisi isokokoiseen vauvaan.

Mutta sitten neuvolatäti ehdotti, että hänen kollegansa voisi tehdä painoarvion käsikopelolla! Kuulemma kyseisen vanhemman kätilön painoarviot ovat yleensä pitäneet paremmin kutinsa kuin ultralla tehdyt. Kätilö arvioi mulle 3,6-3,8 kg tyttöä. Vauvan pää on nyt ihan alhaalla ja mun maha tipahtanut alas myös. Joten voin huokaista helpotuksesta tuon kokoasian suhteen :)

Onnistuin värjäämään valkoisia vauvanvaatteita vaaleansinisiksi muun pyykin joukossa.. En saanut niitä millään valkaistua takaisin joten ostin Prismasta pesukoneväriä ja värjäsin ne punaiseksi. Lopputulos oli mielestäni ihan ok ja yksi paketti väriainetta riitti kolmelle hatulle, kahdelle vauvanvaatteelle ja aikuisten housuille hyvin. Toki nuo valkoiset langat jäävät valkoisiksi, mutta ei se niin haittaa.


Kommentit

  1. Aika makee toi pesukoneväri, kattelinkin niitä just yks päivä Prismassa!

    Kovasti tsemppiä vikoihin hetkiin, pian se vauva sieltä tulee :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Rv 17

Heti alkuun masukuvaa rv 17+0. Maha on kasvanut ihan älyttömästi! Ja myös selkä on ollut kipeä, eikä ihme kun pitää tuota möhkälettä kannatella. Tässä vielä vertailun vuoksi masukuva viime viikolta (rv 16). Tässä maha on mun mielestä tosi paljon pienempi kuin rv 15. Mahan koko riippuu kyllä aika paljon siitä, mitä päivän aikana on syönyt. Tällä viikolla kävin ekaa kertaa koko raskausaikana uimahallissa. Tykkään uida ja normaalisti uin sen 0,5h + 0,5h tai sitten koko tunnin putkeen. Mutta nyt huomasin kuinka tämä raskaus on romahduttanut mun kestävyyskunnon ihan totaalisesti! Ekan 10 minuutin jälkeen oli pakko siirtyä sinne hitaiden radalle ja 20 min jälkeen olin jo niin poikki (ja kiukkuinen niiden hitaiden matelijauimareiden vuoksi), että oli pakko mennä saunaan huilaamaan. Ja maha tuntui uidessa siltä, että se vaan hidastaa koko touhua. Vähän kuin olisi uinut joku kivireppu mahassa! Ensi viikolla uusi yritys.. Pääsin niistä järkyttävistä päänsäryistä eroon vähäksi aikaa kun a

2020 Case Korona

En ole kirjoittanut pitkään aikaan. Tämä vuosi on ollut aika haipakkaa. Tammikuussa lomailimme Sallassa. Helmikuussa olin lomautettuna lentoemännän työstä. Maaliskuussa lensin ja sairastelin. Huhtikuussa lähinnä nukuin univelkoja pois ja lepäsin. Toukokuussa aloitin kesätyöt entisessä työpaikassani. Tein koko kesän pelkästään etätöitä ja odotin milloin pääsisin taas lomautukselta lentämään. Kesällä tuli konkurssi ja koko Helsinki base suljettiin.  Olin keväällä hakenut opiskelemaan ja aloitin elokuussa opinnot ammattikorkeakoulussa. Pääsin opiskelemaan rakennusmestariksi. Elokuussa aloitin myös työpätkän lentokentällä. Yhtäkkiä olin täysipäiväinen opiskelija ja tein siinä sivussa kahta työtä. Koronan vuoksi lähes kaikki opinnot olivat etänä.  Syyskuun jälkeen sain jatkosopimuksen molemmista työpaikoista. En ole ikinä viihtynyt etätöissä, koska kaipaan kovasti sosiaalisia kontakteja. Aloin marraskuussa olla niin väsynyt, että irtisanouduin vanhasta työstä kesken määräaikaisuuden.  Nyt o

Viikko 7 + jotain

Olin viikonloppuna ratsastusleirillä. Kieltämättä oli ihanaa päästä laukkailemaan pitkin peltoja, hyppäämään maastoesteitä ja uittamaan hevosia. Unohdin melkein kokonaan olevani raskaana. Iltaisin teki ihan tajuttomasti mieli päärynäsiideriä. Nukahdin joka ilta siinä ysin maissa muiden jäädessä saunomaan ja juomaan olutta. Veneilijä lähti pariksi päiväksi Lappiin ja joudun nyt taas hengailemaan yksin täällä sen asunnolla alkuviikon. Ennen mä suorastaan rakastin yksin oloa, mutta nyt tää on jotenkin vaikeeta. Mun pitäisi tässä viimeistään ennen vauvan syntymää siirtää kirjat virallisesti tänne. Veneilijä vaihtoi jo huonejärjestystä niin, että meidän makkarista pääsee partsille ja suoraan vessaan (koska ravaan siellä kaiket yöt). Ja vauvan huoneeksi tulee isompi makkari. Siinä vaiheessa kun alan maalaamaan sitä toista makkaria vaaleanpunaiseksi tai -siniseksi niin mut saa kyllä oikeasti ampua.. Töissä ei myöskään kenellekään ole enää epäselvää se, että olen paksuna. Joku on ystävälli