Siirry pääsisältöön

Sitä sun tätä



Meillä on viime päivinä kuunneltu kovasti Lasten omaa nettiradiota. Suosittelen :) Hoilottelen täällä itsekin päivät pitkät noita "suuressa honkapuussa on pesä harakan.. pikkulinnut laittaa pesän joka paikkaan"

Simo on myös opetellut hampaidenpesua.. Tai pikemminkin sen ainokaisen hampaan pesua. Hammastahnaa en ole vielä ostanut, ihan vaan vedellä on harjattu.

Kävin ostamassa Seppälän Baby-mallistosta vähän uusia vaatteita pojalle. Osa vaatteista oli alessa 2-3 euron hintaan kappale. Mukaan tarttui myös jotain normaalihintaisia vaatteita. Tykkään noista Seppälän vauvanvaatteista tosi paljon! Puen Simoa paljon kirkkaanvihreisiin ja punaisiin vaatteisiin.



Tänään meillä olisi illalla yhdet häät taas tiedossa ja Simo menee hoitoon isovanhemmille. Mua jännittää ihan älyttömästi jättää Simoa hoitoon. Lähinnä sen takia, että häät alkaa klo 20 ja tuolloin on Simolla pahimmat iltatankkaukset meneillään. Tosin eilen kun kävin ratsastamassa oli Simo taas syönyt ihan mukisematta pumpattua maitoa pullosta ja sitten vielä porkkanasosetta päälle. Mun syöttämänä ei pullo kelpaa.

Huomenna lähdetäänkin sitten viikoksi Kreikkaan, Lefkakselle. Tein hirmu pitkän listan siitä mitä pitää ottaa mukaan. Simolle tulee ihan oma matkalaukku :) Otetaan mukaan mm. uv-teltta, sitteri ja mietin jopa pitäiskö leikkimattokin ottaa :D Toivon, että lentomatka sujuis hyvin. Onneksi se on vaan 3,5 tuntia joten ei niin väliä vaikka poika ei suostuisi nukkumaan.

Sain naapurilta sellaisen vinkin, että nousujen ja laskujen ajaksi voisi pojalle laittaa korviin kertakäyttömukit (??), joissa on sisällä märät paperitupot.. Kuullostaa ihan hullulta.. Tän pitäis jotenkin tasata painetta. En tiedä pitäiskö sitten kokeilla kuitenkin?

Kommentit

  1. Meille vinkattiin, että pienillä (siis alle 1,5 vuoden ikäisillä) korvat mukautuu paljon helpommin paineenvaihteluihin. Siispä meillä imeskeltiin tuttia huolella paluulennon nousun aikana ja menolennolla nousun aikana jäbä veteli ison pullollisen maitoa. Meillä ainakaan siis huutoa ei ollut korvien takia.

    Mä ajattelin kans, että lentohan on vaan sen alle 4 tuntia, mutta paluulennon huutohelvetin aikana kyllä välillä toivoin, että se kone tekis pakkolaskun jonnekin ihan vaan siksi, että olisi päässyt siitä teräsputkesta istumasta. :D

    Anyway, IHANAA JA AURINKOISTA LOMAA TEILLE!!!

    VastaaPoista
  2. Hyvää lomaa, toivottavasti kaikki menee mukavasti.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Rv 17

Heti alkuun masukuvaa rv 17+0. Maha on kasvanut ihan älyttömästi! Ja myös selkä on ollut kipeä, eikä ihme kun pitää tuota möhkälettä kannatella. Tässä vielä vertailun vuoksi masukuva viime viikolta (rv 16). Tässä maha on mun mielestä tosi paljon pienempi kuin rv 15. Mahan koko riippuu kyllä aika paljon siitä, mitä päivän aikana on syönyt. Tällä viikolla kävin ekaa kertaa koko raskausaikana uimahallissa. Tykkään uida ja normaalisti uin sen 0,5h + 0,5h tai sitten koko tunnin putkeen. Mutta nyt huomasin kuinka tämä raskaus on romahduttanut mun kestävyyskunnon ihan totaalisesti! Ekan 10 minuutin jälkeen oli pakko siirtyä sinne hitaiden radalle ja 20 min jälkeen olin jo niin poikki (ja kiukkuinen niiden hitaiden matelijauimareiden vuoksi), että oli pakko mennä saunaan huilaamaan. Ja maha tuntui uidessa siltä, että se vaan hidastaa koko touhua. Vähän kuin olisi uinut joku kivireppu mahassa! Ensi viikolla uusi yritys.. Pääsin niistä järkyttävistä päänsäryistä eroon vähäksi aikaa kun a

2020 Case Korona

En ole kirjoittanut pitkään aikaan. Tämä vuosi on ollut aika haipakkaa. Tammikuussa lomailimme Sallassa. Helmikuussa olin lomautettuna lentoemännän työstä. Maaliskuussa lensin ja sairastelin. Huhtikuussa lähinnä nukuin univelkoja pois ja lepäsin. Toukokuussa aloitin kesätyöt entisessä työpaikassani. Tein koko kesän pelkästään etätöitä ja odotin milloin pääsisin taas lomautukselta lentämään. Kesällä tuli konkurssi ja koko Helsinki base suljettiin.  Olin keväällä hakenut opiskelemaan ja aloitin elokuussa opinnot ammattikorkeakoulussa. Pääsin opiskelemaan rakennusmestariksi. Elokuussa aloitin myös työpätkän lentokentällä. Yhtäkkiä olin täysipäiväinen opiskelija ja tein siinä sivussa kahta työtä. Koronan vuoksi lähes kaikki opinnot olivat etänä.  Syyskuun jälkeen sain jatkosopimuksen molemmista työpaikoista. En ole ikinä viihtynyt etätöissä, koska kaipaan kovasti sosiaalisia kontakteja. Aloin marraskuussa olla niin väsynyt, että irtisanouduin vanhasta työstä kesken määräaikaisuuden.  Nyt o

Viikko 7 + jotain

Olin viikonloppuna ratsastusleirillä. Kieltämättä oli ihanaa päästä laukkailemaan pitkin peltoja, hyppäämään maastoesteitä ja uittamaan hevosia. Unohdin melkein kokonaan olevani raskaana. Iltaisin teki ihan tajuttomasti mieli päärynäsiideriä. Nukahdin joka ilta siinä ysin maissa muiden jäädessä saunomaan ja juomaan olutta. Veneilijä lähti pariksi päiväksi Lappiin ja joudun nyt taas hengailemaan yksin täällä sen asunnolla alkuviikon. Ennen mä suorastaan rakastin yksin oloa, mutta nyt tää on jotenkin vaikeeta. Mun pitäisi tässä viimeistään ennen vauvan syntymää siirtää kirjat virallisesti tänne. Veneilijä vaihtoi jo huonejärjestystä niin, että meidän makkarista pääsee partsille ja suoraan vessaan (koska ravaan siellä kaiket yöt). Ja vauvan huoneeksi tulee isompi makkari. Siinä vaiheessa kun alan maalaamaan sitä toista makkaria vaaleanpunaiseksi tai -siniseksi niin mut saa kyllä oikeasti ampua.. Töissä ei myöskään kenellekään ole enää epäselvää se, että olen paksuna. Joku on ystävälli